Tällä hetkellä joukkueen ykkösmaalivahti on Juha Tuomi. Tälle osastolle Kautonen kuitenkin etsii vielä vahvistusta. Tuomi on hieman aliarvostettu maalivahti. Vaikka pieni koko tuo hieman epävarmuutta keskityspalloihin ja kaukolaukauksiin, on hän erinomainen lähitorjuja. Myös avaukset ovat huippuluokkaa. FC Lahdella on pelimerkit vähissä, joten uutta maalivahtia ei ole helppo hankkia. Tomi Maanoja on tiettävästi ollut yksi vaihtoehto joukkueeseen, mutta ainakaan toistaiseksi neuvottelut eivät ole edenneet taloudellisten syiden takia. Mikään ihme ei olisi, jos Lahti sai houkuteltua esim. Slawutan takaisin. Oli uusi veskari sitten kuka tahansa, ei Tuomi kuitenkaan luovuta helpolla paikkaansa.
Hauhia liiderinä
Myös toppariosastolla Lahti etsii vielä yhtä pelaajaa. Kapteeni Mikko Hauhia on joukkueen puolustuslinjan johtaja. Hän on yksi liigan aliarvostetummista pelaajista. Hauhian rinnalla voivat pelata Jukka Sinisalo ja nuori Joel Mero. Sinisalon vauhti on koetuksella liigatasolla ja Mero on puolestaan vielä kokematon pelaaja, joten “Augen” topparin etsimisen ymmärtää hyvin. 16-vuotias Mero tulee saamaa joka tapauksessa tällä kaudella hyvin vastuuta, mutta myös laitapakin tontilla. Toisena laitapakkina pystyy parhaiten pelaamaan monitoimimies Konsta Hietanen, mutta puolustuspään materiaali on varsin kevyt.
Keskikentällä puolustavassa roolissa pystyvät pelaamaan Hietasen lisäksi myös Jukka Veltheim, Jani Bäckmän sekä Jonne Kemppinen. Keskikentällä isossa roolissa ovat Matti Klinga, Tommi Kari ja Jaakko Lepola, joiden harteille jää pelin avaaminen sekä ratkaisusyötöt hyökkäyspäässä. Kari ja Lepola hakevat nyt uutta nostetta uralleen ja kumpikin saattaa uudessa ympäristössä nousta liigan eliittiin. Kari pystyy myös tekemään maaleja, joten hänen merkitys joukkueelle on todella suuri. Nuori Klinga on taas todella pallovarma pelaaja, joka saattaa olla todella isossa roolissa kesän peleissä.
Länsitalo ykköstykiksi?
FC Lahden hyökkäyspään tehoista vastaa tuttu mies, brassipelaaja Rafael. Vaikka ikää on jo kertynyt ja vauhti hieman hidastunut, on “Rafulla” edelleen potentiaalia paukuttaa liigassa yli 10 maalia. Jani Bäckman ja Jonne Kemppinen ovat myös tarvittaessa käytettävissä hyökkäyksessä. Yksi joukkueen mielenkiintoisimmista pelaajista on Jussi Länsitalo, joka saattaa nousta joukkueen ykköstykiksi tulevalla kaudella.
FC Lahti tulee tulevalla kaudella olemaan todella vaikea vastus jokaiselle joukkueelle. Nuoren ryhmän esitykset saattavat ailahdella, mutta ns. perustaso on liigan keskikastia. Päävalmentaja Tommi Kautonen tuo kentälle intohimoa ja uskaltaa peluuttaa rohkeasti nuoria. Jos talven aikana vielä tulevat vahvistukset osoittautuvat onnistuneiksi, on FC Lahti kuuden joukossa tulevalla kaudella.
FC Lahden avauskokoonpano:
Tuomi
Hietanen-Mero-Hauhia-Huuhka
Lepola-Klinga-Bäckman
Länsitalo Kari
Rafael
Kymppipaikka.fi / Toimitus (JS)