-Totta kai päätös oli yllätys. Olin itse tehnyt sopimuksen, minkä mukaan olin sitoutunut tähän kolmeksi vuodeksi. Ei tämä suunnitelmiin kuulunut, Maanoja sanoo 90min-lehdessä.

VJS:n kasvatti Maanoja siirtyi FC Hongasta ruotsalaisen AIK:n riveihin kaudella 2008. Ura länsinaapurissa alkoi hyvin, mutta vakavan loukkaantumisen jälkeen maalivahti ei luottamusta joukkueessa enää saanut. Näin hän palasi Honkaan kaudeksi 2011.

– Jatkon suhteen pidän kaikki ovet auki. Agenttini hoitaa näitä siirtokuvioita tällä hetkellä. Kansainvälinen siirtoikkuna aukeaa tammikuun alussa ja sen jälkeen rajoitukset eivät minua enää koskea, “Psyko” kertoo.

Lähde: http://digipaper.fi/90min/80144/