Voiko yhteisvalmentajuus parantaa juniorivalmentamisen laatua ja tuloksia?
Lähes jokaisessa junioreiden jalkapallojoukkueessa on päävalmentaja. Useissa joukkueissa on päävalmentajan lisäksi (apu)valmentajia. Valmentajien välinen suhde heijastuu näistä titteleistä. Valmennus on hierarkkista. Onko joukkueen valmennuksen järjestämisen perustuttava hierarkkisuuteen?
Päävalmentajamallin piirteistä
Päävalmentajamallissa on valmennuksella selkeä johtaja. Eräänä perusteena päävalmentajavetoiselle mallille pidetään esimerkin avulla johtamista. Päävalmentaja kantaa vastuun toiminnasta ja johtaa joukkuetta näyttämällä suuntaa. Se on vaativa tehtävä ja edellyttää monipuolista osaamista ja näkemyksellisyyttä. Esimerkin avulla johtaminen kuitenkaan ei edellytä edestä eikä varsinkaan ylhäältä johtamista. Vanhanaikaiset johtamisopit statukseen perustuvasta käskyttämisestä ja norsunluutorneista annetuista määräyksistä voivat toimia organisaatioissa, jotka on rakennettu hierarkkisiksi, perustuvat määräysvallan esiintuomiseen ja liittyvät konkreettisesti mitattavien nopeiden tulosten saavuttamiseen. Tiedostetusti käytettynä ne antavat toiminnalle selkeän suunnan.
Toisena perusteena päävalmentajamallille pidetään tehokkuutta. Päätökset on tehtävä nopeasti, jotta päästään välittömästi toimintaan. Päävalmentaja vastuullisena toimijana tekee nopeita päätöksiä sujuvoittaakseen käytännön toimintaa. Tehokkuus syntyy siitä, että asioita ei tarvitse pyöritellä ja neuvotella. Päätöksenteon nopeus on hyödyllistä, mutta samalla on pohdittava, tarkoittaako itse päätöksen tekemisen nopeus tehokkuutta käytännön toiminnassa. Joskus nopeus päätöksenteossa voi johtaa vaikuttavuuden heikkenemiseen, mikäli päätökset on tehty vaillinaisin tiedoin ja perustein. Vaikuttavuudessa oleellisinta ei ole päätöksentekohetken nopeus. Nopeuden rinnalla tärkeää on myös punnita käsiteltävää asiaa riittävän monesta näkökulmasta, jotta päätökset johtavat vaikuttaviin tuloksiin.
Yhteistä päävalmentajamallin perusteluille on luottamus yksilön tietoon ja osaamiseen. Vahvuutena on selkeä näkemys siitä, kuka päätökset lopulta tekee. On tavallista, että kokeneempi (pää)valmentaja kantaa suurempaa vastuuta kuin aloitteleva (apu)valmentaja. Päävalmentajajohtoisuus ei kuitenkaan sulje pois valmiutta kuunnella muita valmentajia ennen päätöksentekoa. Näistä eduista huolimatta yksilön osaaminen, vankka ja laadukaskin, saattaa sulkea ulkopuolelle monia potentiaalisia mahdollisuuksia. Yksilöjohtoisen päävalmentajamallin korvaajaksi on vaihtoehtoja. Loogisin niistä on – opetusalalla käytössä olevan yhteisopettajuuden tapaan – jaettu johtajuus, yhteisvalmentajuus.
Yhteisvalmentajuuden luonteesta
Yhteisopetus on määritelmällisesti kahden tai useamman opettajan tai ammattilaisen yhdessä toteuttamaa opetusta, jossa osapuolet osallistuvat tasapuolisesti opetuksen suunnitteluun, toteutukseen, arviointiin, neuvotteluun ja työnjakoon. Valmennusalalle sovellettuna ja lyhyesti määriteltynä yhteisvalmentajuudessa on kyse muutamasta seikasta:
a) Suunnittelutyö jaetaan.
Valmentajilla on vaihtelevat vastuualueet, jotka voivat olla limittäisiä tai toisiaan täydentäviä. Perusideana on, että pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan eikä kaikkien tarvitse tehdä samaa tai kaikkea. Yhteissuunnittelu karsii päällekkäisiä toimintoja ja lisää tehokkuutta, kun yhden henkilön ei tarvitse päättää kaikesta. Suunnittelun isot raamit on järkevää suunnitella yhdessä. Kokonaisuuden eri osa-alueita on mahdollista suunnitella yhdessä tai jakaa vastuualueisiin.
b) Opetustyö jaetaan.
Käytännön ohjaamisen jakamisen voi toteuttaa esimerkiksi vuoroperusteisesti, pistetyöskentelynä tai pienryhmissä. Ohjausvastuun jakaminen antaa valmentajille enemmän mahdollisuuksia ja aikaa seurata pelaajia ja pelaajien kehittymistä. Valmentajat saavat tietoa pelaajistaan sekä lähiohjauksessa (omilla ohjausvuoroilla) että analyyttisen etäisyyden päästä (kollegan ohjausvuoroilla).
Tarvittaessa sekä suunnittelu- että opetustyön jakamisen voi tehdä jokaisen harjoitustapahtuman sisällä tai päivä-, viikko- ja jaksokohtaisesti vuorotellen.
c) Vertaisoppiminen lisääntyy.
Jatkuvan yhteistyön malli pakottaa valmentajat irti “niin kuin aina ennenkin” -ajattelusta, sillä yhteisvalmentajuus muuttaa valmentajien suhtautumista omaan ajatteluunsa sekä kollegan kohtaamiseen ja arvostamiseen. Päävalmentajamallissa oppiminen tapahtuu yleensä muilta näkemällä ja kuulemalla, ikään kuin imitoimalla, mutta yhteisvalmentajuudessa oppimiseen tulee pitkäkestoisempaa syvyyttä, kun valmentajat altistuvat kollegoiden ajattelumaailmalle ja toimintatavoille pitkäkestoisesti.
d) Korkeampi vaatimustaso mahdollistuu.
Yhteisvalmentajuus antaa lisää aikaa ja työkaluja kehittyä ja kehittää sekä omaa valmentajuutta että pelaajia. Valmentajien toiminta asettuu olosuhteiden ajamana laadullisesti korkeampaan itsereflektioon, mikä on seurausta luottamuksellisesta suhteesta vertaiskollegoihin. Tavoitteellisesti valmentamiseen suhtautuvat valmentajat eivät halua “pettää” kollegoitaan. Seurauksena on läheisempää ja vaikuttavampaa vertaisarviointia. Kehittyneen reflektion seurauksena parantuneen valmennusosaamisen myötä pelaajatkin saavat laadukkaampaa valmennusta.
e) Yksilöllisempi ohjaaminen mahdollistuu.
Itsensä kehittämisen lisäksi valmentajilla on mahdollisuus eriyttää valmennusta vastaamaan paremmin pelaajien yksilöllistä osaamistasoa ja etenemisvauhtia. Valmentajilla on enemmän aikaa vuorovaikutukseen ja pelaajien kohtaamiseen sekä mahdollisuus ohjauksen eriyttämiseen. Pelaajakehityksen analysointiin saadaan laajempia näkökulmia ja erilaisia tasa-arvoisia mielipiteitä. Lisäksi toimiva yhteisvalmentajuus antaa pelaajille terveen ja tasa-arvoisen sosiaalisen mallin yhteistyöstä ja -toiminnasta.
Yhteisvalmentajuuden eduista ja haitoista
Opetusalalta saadut – myös omakohtaiset – käytännön kokemukset yhteisopettajuudesta ovat enimmäkseen myönteisiä. Henkilökohtaisesti suurimpana etuna olen havainnut, että yhteisopettajuudessa opettajat väsyvät vähemmän kuin yksin suunnitellessaan ja opettaessaan. Opettajilla on enemmän energiaa, kun vastuu ja tehtävät jakautuvat tasaisemmin ja ongelmatilanteissa tuki on lähellä. Parhaassa tapauksessa vähemmällä työllä saadaan aikaan enemmän ja myös oppimisen tulokset ovat parempia.
Merkittävänä yhteisvalmentajuuden etuna on valmentajien osaamisen tasa-arvoinen yhdistäminen. Hierarkkisessa päävalmentajamallissa saattaa käydä niin, että päävalmentaja ei luota muihin valmentajiin, vaan haluaa vaikuttaa kaikkeen ja päättää kaikesta. Muut valmentajat jäävät tötsien asettelijoiksi ja sivustaseuraajiksi. Yhteisvalmentajuus sitouttaa valmentajat yhteiseen toimintaan tasa-arvoisemmin kuin päävalmentajamalli. Jaetun vastuun mallissa yhdistyvät niin jaetun ilon kuin jaetun taakan hyödyt. Luottamuksen lujittamiseen hyvä keino on antaa kollegoille aito mahdollisuus osoittaa osaamistaan ja tuoda esiin ajatteluaan. Lopulta yhteistyön ja vastavuoroisen oppimisen hyödyt ylittävät ennakkoluuloisen alun ongelmat, jos valmentajat suhtautuvat yhteistyöhön avoimin mielin. Yhteistyöstä seuraa aitoa kumppanuutta, mikä korostuu vastakohtana jäykälle päävalmentajavetoisuudelle, joka kyllä koetaan tehokkaaksi, mutta voi olla sisällöllisesti köyhempää ja toiminnallisesti yksipuolisempaa.
Yhteisvalmentajuuden riskinä on henkilökemioiden toimimattomuus. Valmentajien on tultava toimeen keskenään, jotta he pystyvät sopimaan yhteistyöstä ja toteuttamaan sitä käytännössä. Henkilökemiat ovat luottamussuhteelle toki tärkeitä, mutta toisaalta erilaisuus on myös opettavaista. Yhteisvalmentajuus voi olla haastavaa valmentajille, joille on tärkeää tuntea kontrolloivansa, pitelevänsä lankoja käsissään. Vastuun jakamiseenkin tosin voi oppia. Hyvä valmentaja osaa tehdä kompromisseja.
Toinen mahdollinen haitta on yhteisen suunnittelu- ja reflektointiajan puute. Yhteisvalmentajuuden suunnitteleminen, toteuttaminen ja reflektointi vaativat aikaa. Aivan erityisen paljon aikaa tarvitaan yhteistyön alkuvaiheessa. Alun jälkeen suunnittelu usein nopeutuu ja sujuvoituu, kun toimintatapa tulee valmentajille tutummaksi. Suunnittelua ei ole myöskään välttämätöntä tehdä aina kasvotusten. Vastuualueiden jakaminen, chat-tyylinen kirjallinen keskustelu ja vuorovetoinen tai osa-alueittainen suunnitteluvastuu ovat vaihtoehtoja jatkuvalle kasvokkain suunnittelulle. Tärkeää on löytää yhteistyölle parhaiten soveltuvat tavat ja tarvittaessa muuttaa niitä.
Lopuksi
Henkilökohtainen suosikkiesimerkkini yhteisvalmentajuudesta on Lars Lagerbäckin ja Tommy Söderbergin 2000-luvun taitteessa toteuttama monivuotinen yhteisvalmentajuus Ruotsin maajoukkueissa. Lars-Tommyn aikakaudella Ruotsin miesten maajoukkue selviytyi EM- ja MM-kisoissa alkulohkoista jatkokierroksille. Jopa ruotsalaisessa lehdistössä pohdiskeltiin, ettei Lars-Tommyn demokraattinen ja junioritasolle tarkoitettu johtamistapa voi toimia ainakaan huipputasolla*. Se kuitenkin toimi**.
Opetusala on osoittanut, että yhteisvalmentajuus voi toimia Suomessakin. Kokemukseni mukaan suomalaisessa juniorijalkapallossa aitoa yhteisvalmentajuutta on vain vähän tai sitä toteutetaan päävalmentajavetoisesti, “koska jonkun pitää kuitenkin päättää ja olla vastuussa”. Joukkuekohtaisesti kysymys on valmentajien keskinäisestä sopimuksesta. Seuratasolla sovellettuna yhteisvalmentajuuden idea tekee tarpeettomiksi keinotekoiset valmentajarankkaukset, joissa yhdet nostetaan “korkean vaatimustason” valmentajiksi ja toiset niputetaan “harrastevalmentajiksi” tai “isä- ja äitivalmentajiksi”.
Myös hybridimallit voivat olla mahdollisia, esimerkiksi nimellisen päävalmentajan koordinoidessa muiden valmentajien keskinäistä vuorovaikutteista toimintaa. Tärkeää on vaikuttamismahdollisuuksien tasa-arvo. Mielekkäässä toimintaympäristössä valmentajia ei ole jaettu päättäjiin ja suorittajiin. Aitoon yhteistoimintaan perustuva luottamuksellinen kasvualusta yhteisvalmentajuudelle sisältää ajatuksen, että jokaisella valmentajalla on jotain ainutlaatuista osaamista ja tarjottavaa yhteistyölle. Jokainen voi oppia toiselta ja opettaa samalla muita. Jokainen valmentaja on tärkeä.
Yhteisvalmentajuudella on tarjota juniorijalkapallolle paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia ja hyötyjä. Yhteisvalmentajuus ei ole jäykkä rakenne, vaan se on joustavasti muotoutuva toimintamalli ja uuden oppimista mahdollistava ajattelutapa. Yhteisvalmentajuus ei tarkoita yhteisiä mielipiteitä ja näkökulmia. Yhteisvalmentajuus ei tarkoita tehotonta päätöksentekoa. Yhteisvalmentajuus ei tarkoita oman ajattelun lopettamista. Yhteisvalmentajuus ei tarkoita vastuun pakoilemista.
Yhteisvalmentajuudessa kyse on lopulta luottamuksesta ja sopimisesta, inhimillisen toiminnan peruspilareista.
1 + 1 > 2.
Harri Kumpulainen on jalkapalloromantikko, HJK:n tyttöpuolen juniorivalmentaja, opettaja, entinen HJK-juniori ja moninkertainen Vuoden tunnollisin harjoittelija -palkinnon voittaja. Kumpulainen on myös kirjoittanut Jalkapallopääkaupunki-teoksen.
