Harri Kumpulainen on jalkapalloromantikko, juniorivalmentaja, opettaja, entinen HJK-juniori ja moninkertainen Vuoden tunnollisin harjoittelija -palkinnon voittaja. Kumpulainen on myös kirjoittanut Jalkapallopääkaupunki-teoksen.
Onko koululla ja jalkapallovalmentamisella jotain yhteistä?
Koulussa käy paljon lapsia oppimassa uusia tietoja ja taitoja. Koulussa käy myös töissä opettajia, jotka opettavat lapsia. Jalkapalloharjoituksissa käy paljon lapsia oppimassa uusia tietoja ja taitoja. Jalkapalloharjoituksissa käy myös (vapaaehtois)töissä valmentajia, jotka ohjaavat lapsia. Opettajana tunnen paljon muita opettajia ja jalkapallovalmentajana tunnen paljon muita valmentajia. Opettajat keskustelevat paljon kollegoidensa kanssa niin omassa koulussa kuin muissakin kouluissa. He jakavat hyviä käytäntöjään ja keskustelevat kansallisen opetussuunnitelman sisällöstä. Opettajat myös arvioivat työnsä vaikuttavuutta oppilaidensa ja näiden vanhempien kanssa.
Kokemukseni mukaan jalkapallovalmentajat keskustelevat toisten valmentajien kanssa opettajia harvemmin. Melko harvat valmentajat arvioivat työnsä vaikuttavuutta säännöllisesti pelaajiensa ja näiden vanhempien kanssa. Sitäkin harvemmin jalkapallovalmentajat jakavat hyviä käytäntöjään ja keskustelevat kansallisen tason valmennuksellisista linjauksista toisten seurojen ja lajien valmentajien kanssa. Koulut eivät tietenkään kilpaile toisiaan vastaan samassa mielessä kuin urheiluseurat, mutta on hyvä pohtia, voisiko jalkapallo oppia jotain koulun ja opettajakunnan keskustelu- ja toimintakulttuurista.
1) Voisiko suomalaisella jalkapallolla olla kansallinen opetussuunnitelma? “Kansallinen valmennussuunnitelma” voisi määrittää valtakunnalliset oppimisen yleiset tavoitteet ja keskeisimmät sisällöt kullekin ikä- ja kehitysvaiheelle samaan tapaan kuin opetussuunnitelma. Koulumaailmassa kansallinen opetussuunnitelma toimii pohjana kunnalliselle ja koulukohtaiselle opetussuunnitelmalle, jossa voidaan paikallisesti painottaa haluttuja osa-alueita. Lopulta opettaja voi toteuttaa opetustaan autonomisesti itse valitsemillaan pedagogisilla ratkaisuilla vallitsevan opetussuunnitelman raameissa. Ja vaikka koulumaailmaa pidetään jäykkänä, uusitaan opetussuunnitelma säännöllisesti muutaman vuoden välein. Opetuksen tavoitteet ja sisällöt siis uusiutuvat säännöllisesti. Suomalaisen koulun tuloksetkin ovat kansainvälisesti ihan vertailukelpoisia.
2) Koulussa opettaja pitää arviointikeskusteluja säännöllisesti oppilaidensa kanssa. Joka vuosi opettaja keskustelee oppimisen edistymisestä myös oppilaan vanhempien kanssa kasvotusten. Tapaamisissa laaditaan kirjallinen suunnitelma, jossa nimetään yksilöllisiä tavoitteita oppimiselle. Esimerkiksi hitaammin edistyvien oppilaiden tukemiseksi käytetään opetusta eriyttäviä monipuolisia opetusmetodeja ja -välineitä. Keskustelevatko jalkapallovalmentajat säännöllisesti pelaajiensa kanssa näiden kehittymisestä ja edistymisen haasteista? Keskustelevatko jalkapallovalmentajat pelaajiensa vanhempien kanssa säännöllisesti rakentavassa hengessä pelaajan kehityksestä? Sitoutetaanko pelaajat yksilöllisesti asetettuihin tavoitteisiin ja seurataanko niiden toteutumista?
3) Koulussa oppilaat saavat säännöllisesti kotitehtäviä. Läksyt jakavat mielipiteitä – etenkin oppilaiden keskuudessa – mutta niiden on joissakin tutkimuksissa todettu edistävän oppimista, sillä läksyt tuovat toistoja opeteltavan asian käsittelyyn. Voisiko jalkapalloharjoituksissa antaa pelaajille läksyjä?
4) Oppimisympäristön virikkeellistäminen viittaa koulussa luokkahuoneen tai muun opetustilan muokkaamiseen oppimiselle mielekkäämmäksi. Toisin kuin nykyaikuisten kouluaikoina, tänä päivänä monissa kouluissa opetuksen tukena käytetään patjoja, säkkituoleja, tasapainotyynyjä, sohvia, teknologisia välineitä, älytauluja yms. Oppilaita ei istuteta jäykillä tuoleilla pitkiä aikoja eikä esimerkiksi musiikin kuuntelua pidetä opiskelua häiritsevänä tekijänä, vaan sitä jopa käytetään oppimisen edistämiseen. Tarjoavatko jalkapallon harjoitteluolosuhteet riittävästi virikkeitä mielekkäälle oppimiselle? Voisiko valmennusvälineistöön kuulua esimerkiksi taitavuusharjoitteluun suunniteltuja välineitä (tasapainolaudat, narupallot yms.) ja teknisiä apuvälineitä (mittauslaitteet jne.)? Voisiko harjoitukseen sisällyttää osioita, joita toteutetaan virikkeellisen musiikin tahtiin? Voisivatko pelaajat osallistua harjoitteluolosuhteiden kehittämisen suunnitteluun?
5) Ympäröivistä olosuhteista huolimatta on myös muistettava, että viime kädessä opettaja ja valmentaja on ilmapiirijohtaja, joka ohjailee oppimisympäristön sosiaalista ilmapiiriä ja mahdollistaa – tai estää – mielekkään oppimisen. Jos harjoitteluilmapiiri joukkueessa on hyvä, ei valmentajan tarvitse patistaa pelaajia tekemään läksyjä, sillä innostuneet pelaajat menevät vapaa-ajalle kentälle pelaamaan omatoimisestikin. Siksi valmentajien koulutukseen on syytä panostaa. Suomalainen opettaja on kasvatusalan ammattilainen, joka on suorittanut kansainvälisesti vertailtuna korkeatasoisen ja monipuolisen koulutuksen. Onko jalkapallovalmentaja terveen liikunnan ja liikkumiseen innostamisen ammattilainen? Voisiko ammattitaitoa kehittää laadukkaammalla ja kattavammalla koulutusjärjestelmällä?
Koululla ja jalkapallolla on tietysti paljon eroavaisuuksia, mutta niiden toiminnan perusajatus on sama: tavoitteena on kasvattaa lapsista mahdollisimman hyviä tulevaisuuden osaajia. Siinä kilpailussa tulokset mitataan loppujen lopuksi vertailussa muiden maiden kanssa.
