Voitoitta ollaan siis edelleen ja varsinkin ennnen maajoukkuetaukoa tullut Aalborg-tappio teki suht kipeää, johtoon 72. minuutilla, mutta silti vielä turpiin. Toki kentällä paljon parannettavaa, mutta pääosin psykologisesti sulamista tapahtuu ihan liikaa. Enkä myöskään ole mikään tuurin puolestapuhuja, ja se pitää ansaita, mutta nyt ei myöskään niin sanotusti käy sitten yhtään.

Tämmönen tilanne on onneks ennenki käännetty ja ilman sitä kokemusta saattais olla vaikeempaa ja vaikeempaa uskoo tähän hommaan, mut usko ei tuu ikinä loppumaan. Toki jos vertaa suoraan viime vuoteen, ni paineet ja odotukset eivät olleet ihan samaa luokkaa sarjanousija Esbjergissä tuolloin, kuin ne ovat Brøndbylla tällä hetkellä. Niin se vain on, ja se osoittaa suoraan vaan sen, että Brøndby on ihan eri kaliiperin seura kun Esbjerg. You got to live with it ja sitten kun taistellaan tän vaikean vaiheen toiselle puolelle, niin henkinen kantti alkaa olee aika kovissa lukemissa.

Tässä kohtaa samalla tietenkin pakko onnitella Esbjergiä hienosta jatkoonpääsystä Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen, EfB on ollut kuilun partaalla muutama vuosi sitten ja paininut todella vaikeiden vaiheiden läpi, joten tämä on täysin ansaittu palkinto niistä ajoista ja seura voi ainakin taloudellisesti hengähtää hetken aikaa. Henkilökohtaiselta kantilta näin lyhyellä tähtäimeltä totta kai olisi ollut kiva pelata vähän Eurooppa-liigaa, mutta eiköhän nekin pelit jossain kohtaa tulevaisuutta meikäläistä odota. Jos kärsimätön ihminen pystyy selviämään tämmösestä pikku takaiskusta, niin eiköhän se palkinto meikäläistäkin odota jossain kohtaa.

Nyt sitten matkalla Helsinkiin perjantain megamatsia kohti. Tulee erittäin tärkeään paikkaan päästä vähän huilaamaan seurajoukkuepuuhista kaikin puolin. Näillä mj-peleillä on tavannut olla positiivinen vaikutus yleensä, myös viime vuonna, joten toivotaan että Deja Vu jatkuu sitten koko kauden ajan ja keväällä 2014 pamahtaa kuunnolla. Helppoa se ei tietenkää tuu olemaan, mutta ei näistä universumin käänteistä ja laista ikinä tiedä.

Työ jatkuu, yritetään pysyä mahdollisimman ilosella mielellä ja nähdään perjantaina Espanjan kaadossa! Toivon mukaan seuraava blogi on otsikoitu “Helsingin ihmeellä”.

LH