Suomi hallitsi ottelun pelitapahtumia alusta saakka. Puolittaisia paikkoja tehtailtiin tasaisesti, mutta paraatitorjuntoihin turkmenistanilaisvahti ei heti joutunut venymään.

Pikkuhuuhkajat sai maalitilinsä auki reilun puolen tunnin kohdalla erikoistilanteesta. Fredrik Lassas antoi vasemmalta mainion kulman, jonka sisään puski Dani Hatakka. Hatakalle osuma oli jo turnauksen kolmas. Nämä kaikki kolme ovat tulleet erikoistilanteista. Moshtagh Yaghoubi esitteli tarkkaa pitkää syöttöään jälleen toisen puoliajan alussa. Kimmo Hovi oli jo pääsemässä nokikkain maalivahdin kanssa, mutta puolustaja onnistui nappamaan pallon hyökkääjän jaloista.

Suomi lisäsi johtoaan ansaitusti 52. minuutilla. Hovi ja Matej Hradecky nousivat vastustajan boksiin. Viimeistelyssä onnistui Hovi maalivahdin edestä. Suomen kolmannen osuman iski jälleen Hatakka. Suomi sai vapaapotkun puolenkentän tuntumasta, omalta puolustusalueeltaan. Syntyi pieni hässäkkä. Maalivahti oli irti maaliltaan, jonka Hatakka huomasi nopeasti. Komea kaaripallo tippui vastustajan maaliin.

Turkmenistan sai ottelun parhaan paikkansa noin 75. minuutilla. Vastustaja pääsi ohittamaan Nnaemeka Anyamelen oikealla laidalla ja syötti boksiin. Mikko Viitikko korjasi pallon maaliviivalta. Tilanne jatkui vielä, mutta Suomi onnistui lopulta purkamaan pallon väljemmille vesille. Suomi rakensi kymmenen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä hyvän hyökkäyksen. Pyry Soiri pääsi laukomaan boksista, mutta häntä rikottiin samalla. Tuomarin ratkaisu oli rangaistuspotku, jonka sisään komealla chipillä laukoi Yaghoubi.

– Hieno voitto. Pelaajat tekivät sen minkä pitikin ja finaaliin päästiin. Lukemat olivat sellaiset kuin niiden olisi pitänyt olla jo alkusarjan ottelussa, tyytyväinen päävalmentaja Tommi Kautonen totesi.

– Ensimmäisellä puoliajalla emme oikein päässeet vaara-alueille. Teimme pienen muutoksen tauolla ja tulosta alkoi tulla, hän lisäsi.

Pikkuhuuhkajat eteni tyylipuhtaalla voitolla Commonwealth Cupin finaaliin, missä se kohtaa Etelä-Afrikan. Ottelu pelataan sunnuntaina Suomen aikaa klo 18.

Suomi-Turkmenistan 4-0 (1-0)

31′ 0-1 Dani Hatakka (Fredrik Lassas)

54′ 0-2 Kimmo Hovi (Matej Hradecky)

65′ 0-3 Hatakka

80′ 0-4 Moshtagh Yaghoubi rp.

Suomen kokoonpano

1 Otso Virtanen

2 Dani Hatakka ->> 84. 14 Patrick Aaltonen

4 Mikko Viitikko

7 Moshtagh Yaghoubi(C) (v)

8 Fredrik Lassas ->> 86. 21 Jasse Tuominen

9 Kimmo Hovi

13 Jerry Voutilainen

15 Nnaemeka Anyamele ->> 89. 3 Lassi Nurmos

16 Matej Hradecky ->> 79. 22 Tommi Saarinen

18 Matias Ojala ->> 56. 17 Robert Taylor

20 Youness Rahimi (v) ->> 69. 6 Pyry Soiri

Lähde: www.palloliitto.fi