Suomi pelasi erittäin tasapainoisen ja kurinalaisen esityksen Ruotsia vastaan perjantaina ja korjasi voiton 1-0-lukemin. Sunnuntaina joukkueen omassa pelissä oli suuria vaikeuksia, eivätkä syöttöketjut venyneet vaadittavan pitkiksi.

Suomi kuitenkin vei ensimmäisen puoliajan tuloksellisesti nimiinsä. Joukkue sai vapaapotkun oikealta 37. minuutilla. Simon Skrabbin laukaus löysi Juho Salmisen, joka jatkoi palloa edelleen. Pallon maaliin iski kapteeni Sauli Väisänen.

Toinen puoliaika oli Tommi Kautosen suojateille murheellinen. Vajaan tunnin kohdalla Armend Kabashi taklasi vastustajaa ja pallo vietiin rangaistuspilkulle. Ruotsalainen iski tasoituksen siis 11-metrisestä.

Reilu kymmenen minuuttia ehti kulua edellisestä kun ruotsalainen pääsi ajamaan läpi Suomen keskuspuolustuksesta ja laukoi isännät 2-1-johtoon. 72. minuutilla Daniel Kollar torjui keskityksen eteensä, josta ruotsalaiset kasvattivat johtoaan. Loppulukemat sinetöityivät kuusi minuuttia myöhemmin, kun vasemmalta läpi ajanut pelaaja laukoi pallon matalana verkon perukoille.

– Heidän ensimmäinen maalinsa oli pilkku, joka tuli hieman heppoisin perustein. Seuraavat kolme maalia menivät kuitenkin maalivahdiltamme valitettavan helposti, päävalmentaja Tommi Kautonen myönsi Palloliiton verkkosivuilla.

– Vastustaja ansaitsi voiton, he olivat tänään parempia. Emme saaneet peliä rullaamaan puolustus- emmekä hyökkäyspäässä, se johtui osittain Ruotsin hyvyydestä.

Kokoonpano:

1 Daniel Kollar

4 Joel Mero ->> 75. 14 Jerry Voutilainen

5 Sauli Väisänen C

3 Mikko Viitikko

13 Patrick Aaltonen ->> 46. 6 Armend Kabashi

17 Robert Taylor ->> 46. 2 Dani Hatakka

7 Moshtagh Yaghoubi

19 Matias Ojala ->> 46. 8 Glen Kamara

10 Simon Skrabb

21 Pyry Soiri ->> 65. 22 Robin Sid

11 Juho Salminen ->> 75. 16 Lassi Nurmos

Lähde: www.palloliitto.fi