Suomen ja Valko-Venäjän välinen ottelu oli melko tasaista taistelua, jota käytiin pitkälti keskialueen herruudesta ja tekopaikat olivat molemmilla joukkueilla todella vähissä. Suomi ei oikein saanut hyökkäyspeliään toimimaan ja Valko-Venäjä väijyi tekopaikkoja vastahyökkäyksillä.

Valko-Venäjä iski johtomaalin rangaistuspotkusta puolen tunnin kohdalla ja mein kahden maalin johtoon viisi minuuttia ennen täyttä aikaa ennen Tommi Saarisen viime hetken kavennusta.

Suomi oli toisella puoliajalla selvästi avauspuoliskoa vahvempi ja myös päävalmentaja Kimmo Lipponen oli tyytyväinen suojattiensa toisen puoliajan esitykseen.

– Ensimmäisellä puoliajalla näkyi se, että meillä on paljon pelaajia jotka ei ole olleet mukana eikä saatu peliä rullaamaan lainkaan. Puolustus peli oli erinomaisen hyvää – aggressiivista ja aktiivista. Sen saimme lyhyellä valmistautumisella käytyä läpi, mutta se on selvää, että pallollinen peli ei toiminut, mutta se on ymmärrettävää, kun on paljon toisilleen tuntemattomia pelaajia, Lipponen totesi Palloliiton verkkosivuilla.

Suomi kohtaa Valko-Venäjän toistamiseen Helsingissä Talin urheilupuistossa maanantaina kello 12.00.

12 Otso Virtanen, IFK Mariehamn

2 Glen Kamara, Arsenal FC

4 Tommi Saarinen, FC Honka

5 Nnaemeka Anyamele, FC Honka

6 Joel Mero, FC Lahti

7 Moshtagh Yaghoubi, FC Honka

8 Olli Tynkkynen, FC Lahti

11 Pyry Soiri, MYPA

15 Emerik Grönroos, MYPA

16 Ville-Valtteri Starck, TPS

18 Patrick Aaltonen, FC Honka

Lähde: www.palloliitto.fi / www.veikkausliiga.com