Suomen päävalmentaja Jarkko Wiss on nimennyt turnaukseen 20 pelaajan ryhmän ja mukana on jälleen hiukan uuttakin väriä.
– Nyt saamme mukaan 18 kenttäpelaajaa, mikä on hyvä kun otteluita on tiiviiseen tahtiin viisi. Belgia-otteluista mukana jatkaa 12 pelaajaa ja mukana ovat myös kaikki siellä olleet neljä ensikertalaista, Wiss kertoo.
– Lisäksi mukana on neljä kokonaan uutta pelaajaa Jussi-Pekka Rämä, Eetu Leppänen, Iiro Järvinen ja Matias Salmela sekä neljä aiemmin mukana ollutta, mutta ei ihan viime aikoina ryhmään kuuluneita eli Alex Antikainen, Niklas Blomqvist, Juha-Pekka Jääskeläinen ja Petteri Pietola.
Wissin mukaan ryhmä elää ihan tarkoituksella vielä voimakkaasti.
– Belgia-otteluiden jälkeen kaikille pelaajille tehtiin selväksi, että kokeiluja tullaan tekemään vuoden mittaan vielä paljon. Toivottavasti valinnoista näkyy, että paikkoja joukkueessa on auki ja kaikkineen niistä paikoista on hyvä kilpailutilanne.
Pelaajista Richard Jensen liittyy mukaan vasta lohkovaiheen ollessa jo käynnissä.
– Jensenin seurajoukkue Twenten kanssa sovittiin järjestelystä näin ja mukava, että hän pääsee kuitenkin kolmeen viimeiseen otteluun.
Turnaus on jälleen tänä vuonna kovatasoinen ja Suomi kohtaa alkulohkossaan Slovakian, Iranin ja Valko-Venäjän.
Suomen ottelut
Pe 3.1. 14.15 Slovakia – Suomi SCC Petersburgsky
Su 5.1. 12.00 Suomi – Iran SCC Petersburgsky
Ti 7.1. 12.00 Valko-Venäjä – Suomi SCC Petersburgsky
9./10.1. sijoitusottelu 1
11./12.1. sijoitusottelu 2
Pelaajat
Jere Aalto (mv) TPS
Miikka Mujunen (mv) FC Lahti
Alex Antikainen HJK
Niklas Blomqvist KaaPo
Niklas Friberg SalPa
Richard Jensen (6.-13.1.) FC Twente
Karim Jouini HJK
Iiro Järvinen JJK
Juha-Pekka Jääskeläinen KaaPo
Ronald Karlsson FC Jazz
Fredrik Lassas HJK
Alex Lehtinen HJK
Eetu Leppänen TPS
Anselmi Nurmela OLS
Aleksi Ojanperä TPS
Roni Peiponen HJK
Petteri Pietola OLS
Jussi-Pekka Rämä MYPA
Matias Salmela FC Inter
Saku Savolainen KuPS
Lähde: www.palloliitto.fi