Suomi pääsi ottelussa aikaisessa vaiheessa johtoon. Kolmannella minuutilla Karim Youini syötti boksista toiseen aaltoon Fredrik Lassasille. Tämä otti haltuun ja laukoi varmasti vasempaan alakulmaan. 2-0 nähtiin 18. minuutilla. Juha-Pekka Jääskeläinen keskitti oikealta ja Jouini ohjasi vasempaan alakulmaan.
Suomi jatkoi painotustaan eikä päästänyt vastustajaa edes omalle puolustusalueelleen. Suomi sai ottelussa yhteensä 16 kulmapotkua, joista valtaosa tuli ensimmäisellä 40-minuuttisella. Erikoistilanteita pelattiin niin keskityspalloina kuin lyhyinäkin, mutta San Marino kesti.
San Marino sai avauspuoliajan ainoan tilanteensa 34. minuutilla, kun Tommaso Zafferani pääsi puolittaiseen läpiajoon. Toppari Alex Antikainen nappasi häneltä kuitenkin pallon tyylikkäästi.
Suomi oli selvästi tauolla päättänyt lisätä painetta maalivahti Matteo Zavolia kohtaan. Heti alkuun Ilkka Mäkelän joukot laukoivatkin hanakasti, mutta vedot karkasivat reilusti yli. 56. minuutilla sitkeästi hyökännyt kapteeni Fabio Tomassini pääsi puolittain läpi ja laukoi. Lauri Jylhä torjui kuitenkin tilanteen.
Suomi teki vapauttavaksi muodostuneen 3-0-osuman 74. minuutilla. Patrick Koukanou tykitti kovan kudin 25 metristä lähteneestä vapaapotkusta takakulmaan. 79. minuutilla Onuray Köse kuljetti keskeltä kohti päätyä ja keskitti aivan viivalta takaviistoon. Rami Ojanperä puski vahvasti 4-0.
Tuomarin antamalla lisäajalla Suomi kaunisteli vielä lukemiksi 5-0, kun pallo viuhui maaliin San Marinon oman pelaajan kautta.
– San Marino jaksoi puolustaa tiiviisti. Laidoilla olisi ollut mahdollisuus, mutta emme päässeet sieltä ohi eikä keskitysten laatu ollut aivan priimaa, Ilkka Mäkelä totesi SPL:n sivuilla.
– Kolmas maali toi uutta virtaa. Toisella puoliajalla tekeminen oli siihen asti hieman huolimatonta.
Kahdesta ottelusta napatut kuusi pistettä takaavat Suomelle vähintään lohkon kakkossijan, joka oikeuttaa paikkaan kevään EM-jatkokarsinnassa. Maanantaina Saksaa vastaan panoksena on lohkon voitto.
– Jatkopaikka on varma, joten pääsemme pelaamaan täysin paineettomasti. Nyt on loistava sauma iskeä yhtä maailman parasta joukkuetta vastaan.
– Saksa tulee olemaan aivan erilainen vastus, mutta se saattaa sopia meille jopa paremmin. Joudumme todennäköisesti puolustuskannalle, mutta olemme olleet hyviä tilanteiden vaihdoissa esimerkiksi Romaniaa vastaan. Selvää on, että Saksaa vastaan pitää myös puolustuspelissä tehdä tasonnosto. Siitä tulee meille kunnon testi.
Mäkelän mukaan lähtökohdat maanantaille ovat varsin mielenkiintoiset.
– Myöskin Saksa joutuu ensimmäisen kerran todennäköisesti hieman paineen alle. Heidän puolustustaan ei ole juurikaan haastettu kuin erikoistilanteista.
Suomen kokoonpano
1 Lauri Jylhä (mv)
4 Alex Lehtinen (C)
5 Alex Antikainen
6 Lari Sauranen
7 Obed Malolo
8 Richard Jensen ->> 49. 11 Onuray Köse
9 Karim Jouini
14 Olli Pirinen
15 Fredrik Lassas ->> 41. 13 Patrick Koukanou
17 Topias Järvelä ->> 60. 10 Rami Ojanperä
18 Juha-Pekka Jääskeläinen
Vaihdossa:
12 Miikka Mujunen (mv)
2 Niklas Friberg
16 Jaakko Oksanen
Ei kokoonpanossa:
3 Aleksi Ojanperä
Lähde: www.palloliitto.fi