Pohjois-Irlanti oli ottelussa murhaavan tehokas, sillä Suomen maalivahti Teppo Marttiselle ei tullut yhtään torjuntaa. Ensimmäisen maalinsa isännät tekivät 19. minuutin kohdalla sivuvaparin jälkeen kimmokkeella takatolpalta. Toinen maali tuli puolestaan Suomen toppareiden huonon purun vuoksi puolen tunnin pelin jälkeen.
– Oli todella turhauttava peli. Meillä oli varmasti nelinkertainen määrä tilanteita vastustajaan verrattuna, mutta mistään ei mennyt sisään, Suomen valmentaja Ilkka Mäkelä harmitteli SPL:n sivuilla.
Avausvartin aikana Roni Peiposella oli hyvä puskupaikka ja terävä laukaus, ei maalia. Hugo Villför puolestaan pääsi 26. minuutilla kokeilemaan kovaa tykkiä, mutta hyvin pelannut Pohjois-Irlannin maalivahti ehti eteen. Juuri ennen taukovihellystä Viljami Vuorenmaa eteni vastahyökkäyksen jälkeen tekopaikkaan, mutta kuti suuntautui ohi.
Toisella puolikkaalla Pohjois-Irlanti oli sutia oman maalin, mutta maalivahti ehti viime tingassa paikkaamaan puolustuksen virheen. Arttu Mäntylän keskitys puolestaan kimmahti vastustajan käteen rangaistusalueella, mutta pilkkua ei tilanteesta vihelletty.
Peiposella oli parikin saumaa kavennukseen loppuhetkillä, mutta tolppaa lähemmäksi hän ei tällä kertaa päässyt.
Tiistain maaottelussa Pohjois-Irlanti oli vahvempi samoin 2-0 lukemin.
– Yhteensä neljä maalia päästimme näissä kahdessa maaottelussa ja niistä kolme tuli meidän huonoista puruista. Niistä on päästävä jatkossa eroon, Mäkelä painotti.
Suomen joukkueesta Mäkelä halusi nostaa kaksi pelaajaa esille.
– Oskari Qvick taisteli erinomaisesti ja Roni Peiponen loi liikkuvuudellaan parhaat maalipaikat.
Suomen kokoonpano:
Teppo Marttinen, FC JJK
Arttu Mäntylä, HJK
Juho Nurmi, FC Inter -> 41. Touko Laakkonen, KäPa
Joni Mäkinen, TPS
Roni Peiponen, HJK
Oskari Qvick, FC Inter
Hugo Villför, VIFK -> 63. Elias Untamala, FC Inter
Fredrik Jensen, HJK -> 54. Joonas Nissinen, KuPS
Viljami Vuorenmaa, TPS -> 69. Aatu Laatikainen, KuPS
Mika-Matti Ruuskanen, SC Kings juniorit
Emil Lidman, KäPa -> 41. Oskari Jakonen, SalPa
Lähde: www.palloliitto.fi