Ensimmäisellä puoliajalla Suomi oli ottavana osapuolena, mutta maaleja ei ensimmäisen 40-minuuttisen aikana nähty. Suomen paras paikka tuli Oskari Jakoselle, mutta pomppivasta pallosta nosto suuntautui Pohjois-Irlannin maalin ohi.

Toisella puolikkaalla Suomen pallollinen peli parani, mutta Pohjois-Irlanti vastasi maaleista. Molemmat isäntien onnistumiset tulivat Suomen puolustusvirheiden seurauksena.

Ottelu avausosuma näki päivänvalon 51. minuutilla. Suomen puolustajat sähläsivät purussa keskenään ja Pohjois-Irlanti ei jättänyt tilannetta hyödyntämättä.

Pelin lopullisesti ratkaissut toinen maali tuli juuri ennen peliajan täyttymistä. Suomen purku suuntautui rangaistusalueella väärään suuntaan ja kuin lahjana Pohjois-Irlanti pääsi kahden maalin johtoon.

Toisella puoliajalla Suomella oli kuitenkin omat paikkansa tulla peliin mukaan. Tunnin kohdalla Roni Peiponen pääsi kahdesti yrittämään, mutta Pohjois-Irlannin maalivahti oli hereillä kummallakin kerralla.

Peiponen kolisutteli tolppaa 72. minuutilla ja pelin viime sekunneilla Suomella oli kaksikin saumaa kavennukseen. Maaliviivaa lähemmäksi eivät sinivalkeiden pelaajat kuitenkaan palloa saaneet.

– Ensimmäisen puoliajan esityksen perusteella Pohjois-Irlanti ansaitsi ehkäpä voittonsa. Meillä oli vaikeuksia etenkin syöttötyöskentelyssä. Pitkät syöttöketjut jäivät tekemättä, maajoukkuevalmentaja Ilkka Mäkelä murehti SPL:n sivuilla.

Kaksoismaaottelun toinen osa pelataan keskiviikkona.

– Siihen peliin on saatava lisää huolellisuutta. Nyt Pohjois-Irlanti sai liikutettua palloa meitä paremmin ja välillä juoksimme turhan paljon perässä, Mäkelä sanoi.

Suomen kokoonpano

Tomi Mikkelsson, HJK

Pyry Suonpää, FC Espoo

Juho Nurmi, FC Inter -> 41. Mika-Matti Ruuskanen, SC Kings juniorit

Touko Laakkonen, KäPa

Roni Peiponen, HJK

Oskari Jakonen, SalPa -> 41. Emil Lidman, KäPa

Fredrik Jensen, HJK -> 61. Joni Mäkinen, TPS

Viljami Vuorenmaa, TPS

Aatu Laatikainen, KuPS

Elias Untamala, FC Inter -> 56. Hugo Villför, VIFK

Joonas Nissinen, KuPS -> 61. Oskari Qvick, FC Inter

Lähde: www.palloliitto.fi