Suomi siirtyi ottelussa johtoon 14. minuutin pelin jälkeen. Ilmari Niskasen “valeripopovits-tyyppinen” chippi tavoitti Samuel Haglundin, joka tälläsi pompusta sinivalkeat johtoon.

Viro tuli tasoihin puolen tunnin kohdalla. Pallonmenetyksen jälkeen Suomen puolustuspäässä tuli yksi vastaan yksi tilanne ja virolaiskärki ampui pallon 18 metristä alakulmaan.

Heti perään Suomella oli mainio mahdollisuus kuittaukseen, mutta Roni Peiposen pusku kilpistyi ylärimaan.

Toisella puolikkaalla Suomi meni menojaan tehtyään neljä komeaa osumaa. Voittomaalista vastasi 59. minuutilla Emil Lidman, joka jatkoi Haglundin syötön verkon perukoille toisella yrittämällä. Tyylikkään kolmen pelaajan kuvion pisti alulle Calvin N’Sombo.

Peiponen sai nimensä maalitilastoon 67. minuutilla. Niskanen nosti pallon takakulmalle ja Peiponen sijoitti suoraan ilmasta hallitun osuman.

Viimeisellä kymmenminuuttisella Suomi onnistui vielä kahdesti. Ensin tehot 1+2 saalistanut Niskanen ampui pienestä kulmasta Suomen neljännen maalin ja hieman myöhemmin Elias Untamala tuuletti N’Sombon esityön jälkeen.

Suomen saldo viikon kolmesta ottelusta oli voitto, tasapeli ja tappio.

– Trendi tässä turnauksessa oli nouseva. Oli hyvä, että ottelut olivat aika lailla erilaisia. Pelaajat saivat näin hyvää kokemusta erityyppisistä peleistä, Suomen maajoukkuevalmentaja Ilkka Mäkelä pohti SPL:n sivuilla.

Tämän ikäluokan seuraava tapahtuma on juhannuksen jälkeen Eerikkilässä pelattava Baltic-cup.

– Siinä turnauksessa on tältä viikolta tuttuja joukkueita. Vain Ruotsi vaihtuu Liettuaan, Mäkelä muistutti.

Suomen kokoonpano

Tomi Mikkelsson (mv), HJK -> 41. Teppo Marttinen (mv), JJK

Matias Lindfors, KäPa -> 75. Axel Lönnfors, KäPa

Obed Malolo, HJK

Oskari Pasanen, Sudet

Viljami Vuorenmaa, TPS -> 23. Joni Mäkinen, TPS

Roni Peiponen, HJK -> 72. Mikke Louhela, FC Inter

Lauri Ala-Myllymäki, Ilves -> 41. Aatu Laatikainen, KuPS

Calvin N’Sombo, HJK

Fredrik Jensen, HJK -> 41. Emil Lidman, KäPa

Ilmari Niskanen, PK-37

Samuel Haglund, KäPa -> 72. Elias Untamala, FC Inter

Vaihdossa

Akseli Kalermo, OLS

Poissa kokoonpanosta

Joachim Böckerman, HJK

Lähde: www.palloliitto.fi