Suomen valmentaja Marko Salorantaa ei yksi piste juuri lohduttanut.
– Kyllä tämä iso pettymys oli. Jäimme ensimmäisellä puoliajalla täysin telineisiin. Pelaajat taisivat miettiä, että tämä hoituu ihan itsestään. Mutta niin ei käynyt, Saloranta harmitteli SPL:n sivuilla.
Suomi joutui tekemään ottelun alla muutoksen avaukseen, kun Rebecca Kindstedt loukkasi itsensä alkuverryttelyssä. Hänen paikkansa aloituskokoonpanossa otti Maaria Roth.
Slovakia siirtyi ottelussa johtoon 14. minuutin pelin jälkeen. Ludmila Matavkova haistoi Suomen topparin virheen ja pääsi helposti viimeistelemään ottelun avausmaalin.
Matavkova tuplasi Slovakian johdon puolen tunnin pelin jälkeen. Myös tätä maalia edelsi kompurointi Suomen keskuspuolustuksessa.
– Puoliajalla päätimme vaihtaa ryhmitystä ja lähteä hakemaan maaleja riskillä. Kaksi onnistuimme tekemään ja oli siinä voittoonkin saumat. Mutta siinä mielessä tasapeli oli ehkä oikeutettu, kun ensimmäinen puoliaika oli niin huono, Saloranta pohti.
Kaivattu kavennus tuli 57. minuutin kohdalla. Veera Kauppi sai Heidi Kollaselta hyvän syötön linjan takana ja kylmän viileä viimeistely toi Suomen peliin mukaan.
Tasoitusta ei jouduttu odottamaan kuin viisi minuuttia. Olga Ahtinen antoi tykkinsä laulaa lähes 30 metristä ja pallo painui yläkulmaan.
Suomella oli vielä pelin loppuhetkillä mahdollisuus ratkaista lisäosumiin, mutta slovakkivahti Patrícia Chládeková esti aikeet.
– Kova pettymys, mutta samalla opetus, Saloranta vielä tiivisti tuntojaan.
Suomen seuraava ottelu on sunnuntaina, kun vastassa on emäntämaa Ukraina.
Suomi-Slovakia 2-2 (0-2)
Suomen maalit:
57. min Veera Kauppi 1-2
62. min Olga Ahtinen 2-2
Suomen kokoonpano
Sofia Manner, HJK
Maija Välimaa, VJS
Jasmin Miettinen, SiPS
Juulia Grönlund, PK-35
Maaria Roth, Ilves -> 41. Emma Santamäki, TPS
Roosamari Hannukkala, VJS -> 77. Amanda Rantanen, PK-35
Olga Ahtinen, GBK
Veera Kauppi, Ilves
Katriina Kuoksa, Shattuck St. Mary´s Sabres
Sanni Kämäräinen, FC Rauma -> 41. Roosa Bröijer, VJS
Heidi Kollanen, Ilves
Vaihdossa
Enna-Sofia Halonen, HJK
Alina Schrey, TPS
Kaisa Collin, HJK
Rebecca Kindstedt, VJS
Lähde: www.palloliitto.fi