1. Lukas Hradecky, Esbjerg fB

Hradecky oli pitkän aikaa Jukka Lehtovaaran varjossa. Ensin TPS:ssa Lehtovaaran kakkosena ja sitten lisäksi Pikkuhuuhkajissa. A-maajoukkueessakin Hradecky oli pitkään Lehtovaaran perässä nokkimisjärjestyksessä, mutta nyt kaksikko on samalla lähtöviivalla ja Hradecky pelasi helmikuussa 21-vuotiaaksi maalivahdiksi kypsän ja vakuuttavan pelin Belgiaa vastaan. Lehtovaaran vastausvuoro olisi tullut Turkkia vastaan, mutta hän joutui jättämään ottelun väliin pienoisten loukkaantumisten takia.

Hradecky on pitkä maalivahti, joka tykkää pitää ääntä maalillaan. Ulottuvuus ja pelinohjaus ovatkin hänen kiistattomia vahvuuksiaan. Hän on saanut myös hieman lisää lihaa luiden ympärille viime aikoina joka on tärkeää keskityspalloissa. Pitkäksi vahdiksi hän on myös yllättävän nopea ja ketterä.

Hradecky teki kovan päätöksen lähtiessään tammikuussa 2009 Tanskaan Esbjergin joukkueeseen. Hän malttoi odottaa kokeneen Lars Winden takana vuoroaan puolitoista vuotta, mutta nousi viime syksynä joukkueen ykkösvahdiksi. Kaikkien yllätykseksi hän putosi kuitenkin penkille, kun liiga palasi talvitauolta. Hradeckyn on saatava peliaikaa ja ykkösvahdin paikka, jotta hän pysyy vahvana kandidaattina ykkösvahdiksi. Viime syksyn Manchester Unitedin testi ja Napolin viimeaikainen kiinnostus ovat osoittaneet, että kysyntää varmasti olisi myös Esbjergin ulkopuolella. Hradeckylla on edessään päätöksenteonpaikka kesällä.

2. Jukka Lehtovaara, TPS

Lehtovaara on kiistatta paras Suomessa pelaava maalivahti tällä hetkellä, mutta nuorukaisen urakehitystä ovat vaivanneet ikävästi loukkaantumiset. Niinpä hän on hieman “jumiutunut” Tepsiin. Lehtovaaraa on viety ulkomaille jo parina viime talvena, mutta siirto on jäänyt tapahtumatta. Viime vuonna hän paranteli loukkaantumista ja nyt talvella TPS ja West Bromwich eivät päässeet yksimielisyyteen siirtokorvauksesta.

Lehtovaaralla on kaikki ominaisuudet kehittyä aivan huippuluokan maalivahdiksi. Hän on erinomainen refleksitorjuja, mutta vartta löytyy myös napsimaan keskityspalloja. Lehtovaaran uran kannalta seuraava siirto on erittäin tärkeä. Kehittyvän maalivahdin olisi tärkeä saada peliaikaa riittävän kovalla tasolla. Hän on vielä maalivahdiksi nuori, mutta penkille ei saisi jäädä liian pitkäksi toviksi seuraavassa seurassa. Muuten ranking saattaa pudota entisestään.

3. Anssi Jaakkola, Kilmarnock FC

Anssi Jaakkola on vielä hieman tuntematon suuruus Suomessa. Kemiläislähtöinen, lähes kaksimetrinen, maalivahti siirtyi jo nuorena poikana TP-47:stä Italiaan ja Sienan riveihin. Hän ei kuitenkaan pystynyt lyömään itseään siellä läpi, mutta siitä huolimatta hän sai yhdessä ottelussa Serie A-minuutteja alleen.

Jaakkola oli Suomen ykkösvahti vuoden 2009 alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa, vaikka moni olisi ollut valmis peluuttamaan Lehtovaaraa ykkösenä. Maalivahtipeliin Suomi ei silloinkaan tosin kaatunut.

Jaakkola näytti päässeen viime vuonna pois Italian paitsiosta, kun hän siirtyi Slavia Prahaan ja alkukaudesta peliaikaa tuli parissa ottelussa. Slavian vaikeudet ajoivat hänet kuitenkin seurasiirtoon ja vuoden lopulla löytyi uusi osoite Mixu Paatelaisen valmentamasta Kilmarnockista.

Urasiirto saattoi olla Jaakkolan paras tähänastisista. Hän aloitti kakkosvahtina Skotlannin maajoukkuevahti Cameron Bellin varamiehenä, mutta on päässyt näyttämään taitojaan Bellin ollessa loukkaantuneena. Skottivahti ei ole vielä allekirjoittanut jatkosopimusta ensi kaudeksi, sillä hänellä on kiikarissaan isommat areenat, joten tie on pedattu Jaakkolalle ensi kauden ykköseksi.

Ulottuvuus on Jaakkolan ehdoton vahvuus ja hän on suhteellisen hyvä torjuja. 24 vuoden iästään huolimatta Jaakkola on varsin kokematon maalivahdiksi, sillä pelit korkealla tasolla ovat jääneet aika vähiin. Suomessa hän ehti pelata pari peliä Veikkausliigassa ja joitakin pelejä Ykkösessä. Italiassa tie oli tukossa Sienan ykkösmiehistöön eikä lainapesteiltäkään juuri minuutteja kertynyt. Prahassa pelejä kertyi kaksi. Jaakkolan olisi otettava ykkösvahdin paikka Kilmarnockissa mahdollisimman pian ja siten saatava pelikokemusta. Muuten hänellä on vaarana jumiutua ikuiseksi lupaukseksi.