Viimeiset kolme kautta NASL-seura Fort Lauderdale Strikersia edustanut Ståhl siirtyi alkaneeksi kaudeksi Carolina RailHawksin riveihin. NASL-liigassa pelaava Carolina sijoittui viime vuonna sarjassa toiseksi sekä kevät- että syyskaudella.

Ståhl debytoi Carolinan riveissä varhain sunnuntaiaamuna Suomen aikaa. Ståhl vaihdettiin kentälle 75. minuutin kohdalla, kun Carolina voitti Ståhlin entisen seuran Fort Lauderdalen 4-1. Avausottelussaan viikkoa aikaisemmin Carolina pelasi 1-1-tasapelin Indy Elevenin kanssa.

Yhdysvaltojen jalkapallosarjat ovat suljettuja, mutta NASL-sarjaa pidetään maan toiseksi korkeimpana sarjatasona heti MLS:n jälkeen. NASL laajeni täksi kaudeksi kymmenen joukkueen sarjaksi. Tänä vuonna kevät- ja syysmestarit sekä kaksi korkeimmalle koko kauden sarjataulukossa sijoittunutta joukkuetta etenevät kauden lopuksi pelattaviin semifinaaleihin, joiden voittajat kohtaavat Soccer Bowl -mestaruusottelussa. Hallitseva mestari on New York Cosmos.

Fort Lauderdalessa Ståhl ehti kolmen kauden aikana pelata 70 sarjapeliä ja toimi ajoittain joukkueen kapteenina. Suomessa Ståhlilla on taustaa muun muassa HJK:n junioreista, Atlantiksesta ja FC Espoosta. Tilillä on myös yksi ottelu Philadeplhia Unionin riveissä MLS-liigasta.