Suomen Palloliitto harkitsi jalkapallomaajoukkueen lähettämistä jo vuoden 1908 Lontoon olympialaisiin, mutta silloin homma kariutui taloudellisiin vaikeuksiin. Vuoden 1912 kisoihin osallistuminen oli myös pitkään vaakalaudalla – lopullinen osallistumispäätös tehtiin vasta pari viikkoa ennen kisojen alkua. Göran Wallen kirjoittaa kirjassa, että pelaajat keräsivät osan matkarahoista itse. Lopullinen sinetti osallistumiselle tehtiin sen perusteella, että Suomi sai hyviä tuloksia kuudesta harjoituspelistään Moskovassa hieman ennen kisojen alkua.
Kaksi voittoa, kaksi tappiota
Kisoissa pelattiin ensin karsintakierros, jossa Suomen vastustajaksi arpa nosti Italian. Suomi voitti pelin maalein 3-2 jatkoajan jälkeen. Maaleista vastasivat Jarl Öhman, Kaarlo Soinio sekä Bror Wiberg. Pelissä Suomen pelaajaryhmä koostui Reippaan, HJK:n, HIFK:n KIF:n pelaajista. HJK:sta pelaajia oli neljä ja HIFK:sta peräti viisi.
Puolivälierissä arpa oli jälleen suosiollinen, sillä vastaan asettui Venäjä, joka ei ollut ennen Suomi-peliä pelannut vielä yhtään virallista maaottelua. Suomi voitti ottelun maalein 2-1. Osumista vastasivat Öhman sekä Wiberg. Pelin jälkeen salkoon nostettiin Venäjän lippu, mutta samalla näytettiin pahvilappua, jossa luki ”Finland Vunnit” (Suomi voittanut).
Välierässä Suomi sai vastaansa kivikovan Iso-Britannian. Mahdollisuuksia ei voittoon ollut ja Suomi poistui kentältä 0-4-tappio niskassaan. Pelin kaikki maalit viimeisteli voittajajoukkueen Walden-niminen pelaaja. Ottelua oli seuraamassa 4000 katsojaa Tukholman Olympiastadionilla. Kaksi aikaisempaa Suomen peliä pelattiin pienemmillä areenoilla ja yleisömäärät olivat 600 ja 200.
HIFK:n pelipadat
Suomi oli siis kolmesta pelistään voittanut kaksi ja edessä oli vielä pronssiottelu Hollantia vastaan. Pelissä Hollanti oli vahvempi maalein 9-0, mutta Suomen joukkueen valmistutumista häiritsi epätietoisuus pelin ajankohdasta. Suomen joukkue oli viettänyt peliä edeltävän illan kaupungilla siinä uskossa, että otteluun oli vielä kaksi päivää aikaa. Kaikki pelaajat eivät pelissä olleet näin parhaassa iskussaan.
Kaarlo Soinio loukkaantui ensimmäisessä pelissä ja toimi muissa peleissä joukkueenjohtajana. Rakas Jalkapallo-kirjan mukaan Soinio kirjoitti Suomen Urheilulehden olympianumerossa näin Suomen esityksestä pronssiotelussa.
– Suomi selvisi 25 minuuttia kaikella kunnialla, mutta sitten muodostui joukkueemme peli sellaiseksi, että saattaa täydellä syyllä kysyä, onko suomalainen yhdistetty jalkapallojoukkue koskaan pelannut huonommin tai oikeammin sanottuna laiskemmin.
– Miehemme pelasivat ehkä yleisesti katsoen huonommin kuin mitä oli odotettu, oli Soinion arvio saavutuksesta.
Suomen joukkueesta Eino Soinio valittiin kisojen tähdistöjoukkueeseen, jonka muut pelaajat tulivat mitalijoukkueista.
Suomi pelasi kisoissa HIFK:n punaisissa paidoissa, joissa valkoinen tähti oli peitetty leijonavaakunalla. Pelihousut olivat valkoiset ja sukat puolestaan sinertävät.
Kisat voitti Iso-Britannia, joka kaatoi finaalissa Hollannin.
Suomen joukkue vuoden 1912 olympiakisoissa
August Syrjäläinen (Reipas), Jalmari Holopainen (HJK), Gösta Löfgren (HIFK), Knut Lund (HIFK), Eino Soinio (HJK), Kaarlo Soinio (HJK), Ragnar Wickström (KIF), Bror Wiberg (HIFK, Artturi Nyyssönen (HJK), Jarl Öhman (HJK), Algoth Niska (HIFK), Viljo Lietola (HJK), Lauri Tanner (HJK).
Lähteet:
Jalkapallokirjat eri vuosilta
*Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa; Kariston kirjapino, Hämeenlinna, 2007.(Yrjö Wallén)
Wikipedia
www.palloliitto.fi
Kymppipaikka.fi / Toimitus (JS)
