Valko-Venäjä aloitti pelin vahvasti ja loi kovaa painetta Suomen maalilla. Huuhkajaryhmä kesti kuitenkin alkurynnistyksen ja pääsi peliin paremmin mukaan myös hyökkäyssuuntaan.
24 minuutin kohdalla Suomi siirtyi johtoon. Roman Eremenko syötti pallon Teemu Pukille, joka harhautuksen jälkeen tykitti pallon 17 metristä maalin alakulmaan. Enempää maaleja ei ensimmäisellä jaksolla nähty.
Toisella jaksolla Valko-Venäjä jatkoi painostustaan, mutta Suomen puolustus kesti hyvin ja aivan huippuvaaralliset maalipaikat jäivät vähiin. Ajoittain myös Suomi sai luotua hyviä vastahyökkäyksiä ja niistä vielä maalipaikkoja, mutta tulosta ei syntynyt.
Kymmenen minuuttia ennen loppua Valko-Venäjä oli lähellä tasoitusta, kun alakulmaan suuntautunut laukaus painui tolpan ja Niki Mäenpään pään kautta kulmaksi.
Tasoitus syntyi 85. minuutin kohdalla. Asialla oliDmitry Verkhovtsov, joka puski pallon maalin alakulmaan sivuvapaapotkusta.
Lopussa Suomi oli vielä lähellä maalia, kun Roman Eremenkon laukaus kaukaa kolhati ylärimaan.
Näin ottelu päättyi lukemiin 1-1.
Kokoonpano:
1 Niki Mäenpää
2 Petri Pasanen
3 Niklas Moisander
4 Jarkko Hurme
7 Roman Eremenko
8 Perparim Hetemaj
10 Teemu Pukki (75. Timo Furuholm)
14 Tim Sparv
19 Alex Ring
21 Kasper Hämäläinen (83. Paulua Arajuuri)
22 Jukka Raitala