Suomi ja Sveitsi ovat kohdanneet naisten A-maajoukkuetasolla kaikkiaan 11 kertaa. Suomi on voittanut seitsemän kertaa, pelannut kahdesti tasan ja hävinnyt samoin kaksi kertaa. Viimeisin ottelu päättyi Sveitsin voittoon lukemin 3-2 tämän vuoden maaliskuussa Kyproksen turnauksessa.
Sveitsi on tunnettu nopeista vastahyökkäyksistä ja vaarallisista hyökkäyspelaajista. Vaikeuksia vastustajien puolustuksille ovat aiheuttaneet etenkin Ramona Bachmann (FC Malmö, SWE) ja Lara Dickenmann (Olympique Lyonnais, FRA).
– Sveitsillä on muutamia erittäin nopeita pelaajia ja se asettaa meille hyvän haasteen. He ovat pelanneet hyvin koko kevään. Ottelusta tulee hyvä testi meille siitä, että pystymmekö pelaamaan haluamallamme tavalla. EM-kisavastustajista myös Ruotsilla on samankaltaisia nopeita pelaajia hyökkäyksessä ja siltä osin Sveitsi muistuttaa tulevaa alkulohkovastustajaamme, Suomen päävalmentaja Andrée Jeglertz valottaa Palloliiton tiedotteessa.
Jeglertz korosti myös, että Sveitsi-ottelun päätarkoitus on palvella EM-lopputurnaukseen valmistautumista.
– Kaikki harjoitukset ja pelit on suunniteltu palvelemaan joukkueen valmistautumista EM-lopputurnaukseen. Pelit antavat mahdollisuuden tarkistaa joukkueen tason, vahvuudet ja heikkoudet. Pelissä näemme myös kuinka pelaajat pelaavat pelipaikoillaan ja mihin asioihin meidän pitää keskittyä ennen ensimmäistä EM-kisaottelua. Minulla on myös mahdollisuus Sveitsiä vastaan kokeilla vielä muutamia pelaajia, muun muassa uutta topparia, listasi päävalmentaja ottelun merkityksestä.
Lähde: SPL:n tiedote