Suomi sai otteluun hyvän alun. Kasper Hämäläinen pääsi laukomaan kulmapotkusta, mutta hänen valkovenäläispuolustus peitti vedon.Vieraat laittoivat Niki Mäenpään ensimmäisen kerran testiin vartin kohdalla, kun Aleksandr Hleb pääsi laukomaan. Suomalaisvahti torjui alanurkkaa tavoitelleen vedon varmasti.

20. minuutilla Roman Eremenko antoi kulman, johon päineen pääsi Petri Pasanen. Maalia yritti Perparim Hetemaj, jonka jatko meni kuitenkin yli. Suomi otti ottelun hallintaansa pikku hiljaa.

Vaarallisimman tilanteen loi kuitenkin jälleen Valko-Venäjä, kun vaihdosta sisään tullut Pavel Nekhaichik pääsi puskemaan. Pallo viuhui kuitenkin hieman yli. Seuraavaksi yrittämään pääsi Oleg Poutilo, mutta jälleen ohi.

Suomi tuli vielä ennen taukoa Kari Arkivuon laidalta. Laukaisemaan pääsi Alexander Ring, mutta tuloksetta. Seuraavat tilanteet loi jälleen Valko-Venäjä, mutta sekä laukaus että viime hetkien pusku painuivat ohi.

Suomi pääsi laukomaan heti toisen 45-minuuttisen alussa. Eremenkon kuti painui kuitenkin pallon mitan ohi. Suomi koki pahan takaiskun 53. minuutilla, kun koko kevään reisivamman kanssa taistellut Arkivuo loukkaantui ja tuli vaihtoon reisi vahvasti jääpussien peitossa. Suomi loi kuitenkin heti perään tilanteen, mutta puolustaja ehti juuri ennen Eremenkoa palloon aivan maalin edessä.

Suomi huudatti Olympiastadionin yleisöä ensimmäisen kerran 53. minuutilla. Eremenko keskitti takaviistoon laidaltaan, johon pääsi Hämäläinen. “Kapen” laukaus upposi puolustajan kautta verkon perukoille.

Suomi jatkoi hyvää painetta, kun Teemu Pukki laukoi. Valko-Venäjä sai vaivoin pelastettua tilanteen kulmaksi. Toisessa päässä Markus Halsti katkoi hyvin vieraiden keskityksen viiden metrin viivalta. Suomi hyökkäsi jälleen vaarallisesti. Tilanne päättyi kulmaan, johon puskemaan pääsi Halsti. Lukemat eivät tällä kertaa kaunistuneet.

Valko-Venäjä sai 72. minuutilla loistopaikan tasoittaa. Poutilon laukaus nousi kuitenkin yli. Eremenko pääsi seuraavaksi laukomaan kahdesti, mutta tuloksetta. Valko-Venäjä oli erittäin lähellä tasoitusta 85. minuutilla, mutta 16-alueelta lähtenyt veto painui alakulmasta ohi. Vieraat saivat kiriä aikaan, mutta Mäenpään maali säilyi varjeltuna. Hämäläisellä oli vielä tilaisuus sinetöidä ottelu, mutta pusku painui ohi. Tuomari vihelsi pilliinsä heti tämän jälkeen, joten Suomi nappasi taistosta kolme tärkeää MM-karsintapistettä.

Suomen kokoonpano

1 Niki Mäenpää

2 Petri Pasanen

7 Roman Eremenko

8 Perparim Hetemaj

10 Teemu Pukki ->> 77. 9 Mikael Forssell

13 Kari Arkivuo ->> 53. 4 Jarkko Hurme

15 Markus Halsti

16 Teemu Tainio (C) ->> 68. 14 Tim Sparv

19 Alexander Ring

21 Kasper Hämäläinen

22 Jukka Raitala

Lähde: www.palloliitto.fi