Matikainen on toiminut Uudenmaan piirin valmennuspäällikkönä vuoden 2014 alusta ja on omalla ammattitaidollaan pystynyt nostamaan pelaajakehityksen tasoa piirin alueella entisestään.

Matikainen valmensi Walesin naisten A-maajoukkuetta ja tyttöjen ikäluokkamaajoukkueita ennen paluutaan Suomeen ja Uudenmaan piiriin. Ennen Walesin vuosiaan hän valmensi Suomen tyttömaajoukkueita, sekä toimi Palloliiton huippujalkapallopäällikkönä.

Matikainen oli mukana myös naisten A-maajoukkueen valmennusryhmässä, kun joukkue osallistui ensimmäistä kertaa EM-lopputurnaukseen 2005.

Uudenmaan piiri on myöntänyt Matikaiselle valmennuspäällikkötehtävistä vuoden 2016 loppuun asti palkattoman työvapaan, jonka jälkeen hän palaa Uudenmaan piirin palvelukseen.

– Tämä on mahdollisuus, jota en voi jättää käyttämättä suomalaisen jalkapallon edistämiseksi puhumattakaan oman osaamiseni kannalta. Odotan innolla haastetta ja mahdollisuutta hyödyntää kokemusta palattuani Uudenmaan piiriin, Jarmo Matikainen kertoo piirin verkkosivuilla.