EM-karsinnat ovat sujuneet Huuhkaja-ryhmältä heikosti. Viidestä pelistä on vain yksi voitto. Jos lauantaina Unkarista ei tule voittoa, kariutuvat unelmat jälleen kerran kisapaikasta.
Voitto Unkarista puolestaan nostaisi Suomen taisteluun lohkon kolmossijasta, joka toisi paikan jatkokarsintoihin.
– Niin, kyllähän meidän pitää lauantaina voittaa. Turha sitä kierrellä, keskikenttäpelaaja Robin Lod sanoo.
– En tiedä tuoko se ylimääräistä puristusta. Latauksesta ei homma kuitenkaan jää kiinni. Lauantaina nähdään kova-asenteista poikaa kentällä. Tämän pelin haluamme voittaa, Lod lisää.
Kenraali-harjoitus ei sujunut Huuhkajilta suunnitelmien mukaan. Viro oli tiistaina Turussa pelatussa A-maaottelussa vahvempi maalein 2-0.
– Pelin jälkeen oli aika surkea fiilis, lopussa kentälle vaihdettu Lod myöntää.
– Pelit eivät ole sujuneet. Nyt meille tehdään helppoja maaleja, emmekä itse pysty tekemään maaleja, keskikenttäpelaaja jatkaa.
22-vuotias Lod on Suurmetsän Urheilijoiden kasvatti. SuMU:n riveistä Lod siirtyi HJK:hon.
– Totta kai tätä lauantain peliä odottaa tosi paljon. Näin stadilaisena olisi hieno hetki päästä kentälle Stadikalla karsintapelissä.
Heinäkuussa Kreikkaan
Lod loi itsensä läpi HJK:ssa ja hänet valittiin viime kaudella Veikkausliigan parhaaksi pelaajaksi. Alkukesästä HJK myi Lodin Kreikan suurseura Panathinaikosiin. Kreikassa Lodia odottavat uudet haasteet.
– Kävin siellä jo viikon tutustumassa ja treenaamassa. Heinäkuun alussa palaan Kreikkaan, kun joukkueen pre-season käynnistyy. Tuon viikon aikana sain hyvän kuvan, että mihin olen menossa, Lod kertoo.
– Heinäkuussa pelaamme jo Mestarien liigan karsintoja, keskikenttäpelaaja lisää.
Lod pelasi loistavasti viime syksynä, kun HJK pelasi Eurooppa-liigan lohkovaiheessa. Hyvät otteet ovat nostaneet nuoren pelaajan myös mukaan A-maajoukkueen rinkiin.
– Kreikassa valmentaja odottaa minulta sellaista boksista toiseen juoksevaa keskikenttäpelaajan roolia, sellainen väylä hyökkäyksen ja puolustuksen välissä. Peliaikaa lähden heti hakemaan kynsin ja hampain, Lod painottaa.
HJK:ssa Lod pelasi usealla eri pelipaikalla, välillä jopa laitapakkina ja keskushyökkääjänä.
– Panathinaikos pelaa pääasiassa 4-3-1-2-systeemillä. Minua on kaavailtu siihen keskikentän alemmalle linjalle reunaan. Se myös tuntuu minulle parhaalta paikalta.
Lodin nimi on varmasti kirjoitettu isolla Huuhkajien päävalmentaja Mixu Paatelaisen papereihin. Lauantaina on tultava tulosta. Se tarkoittaa varmasti myös muutoksia avauskokoonpanoon.
– Valmiina olen kentälle, kaksi A-maaottelussa urallaan pelannut stadilainen toteaa.
JS
(Juttu julkaistu Helsingin Uutisissa, jonka kanssa Kymppipaikka.fi tekee yhteistyötä)