Suomi tuli finaaliin heti vahvasti ja otti pelitapahtumat haltuunsa. Isokokoinen ja vahva Liettuan joukkue joutui lähinnä rikkomaan Suomen peliä. Pallonhallinta oli Suomella ja hyökkäyksiä päästiin luomaan hyvin, mutta ensimmäisellä puoliajalla osumia ei vielä nähty.
Suomi joutui tekemään ensimmäisen vaihtonsa heti tauon jälkeen, kun Juho Lehtosen vääntynyt nilkka ei kestänyt pelaamista. Lisää lunta tupaan tuli tunnin pelin jälkeen, kun Thomas Lam sai hiukan helponoloisesti toisen varoituksensa ja passituksen suihkuun. Suomi pystyi hallitsemaan peliä miesalivoimallakin ja puntit tasoittuivat vielä lopussa, kun kaksi Liettuan pelaajaa joutui Lamin tavoin katsomaan punaista korttia.
Ottelun ratkaisu nähtiin 81. minuutilla. Lum Rexhepi pääsi erikoistilanteesta puskemaan vaarallisesti, mutta pallo pamahti poikkihirteen. Paluupallossa oli kuitenkin ensimmäinen vaihdosta kentälle tullut Antto Hilska, joka pääsi siirtämään ottelun ratkaisuksi jääneen osuman.
Suomen päävalmentaja Mika Laurikainen näki voiton olleen ehdottomasti ansaittu.
– Aika värikäs peli ja aika helposti erotuomari kortteja nosteli. Olimme kuitenkin kokonaisuutena aika paljon edellä, Liettua yritti lähinnä rikkoa ja isokokoisena joukkueena siinä osin onnistuikin. Pallonhallinta oli kuitenkin varmaan 65-70-prosenttisesti meillä ja pystyimme luomaan hyviä hyökkäyksiä ja tilanteita, Laurikainen totesi Palloliiton verkkosivuilla.
– Tämä oli meiltä vahvempi peli kuin lauantaina Viroa vastaan. Pidimme nollan, mutta muutenkin peli oli hyvässä tasapainossa, eikä heikkoja hetkiä oikeastaan ollut. Alivoimallakin pystyimme hallitsemaan peliä hyvin, Laurikainen kiitteli.
Turnausvoitto maistui ja Baltic Cup antoi muutenkin hyvän lähtölaukauksen uuden U21-ikäluokan matkalle kohti ensi syksynä alkavia EM-karsintoja.
– Aina näitä tällaisten turnausten voittoja hiukan vähätellään, mutta hieno juttuhan tämä on. Kun turnaukseen lähdetään, pitää tavoitteena olla sen voittaminen ja sen me nyt myös teimme ja oman pelimme kautta.
– Olen todella tyytyväinen ja tästä on hyvä – tosi hyvä – jatkaa, Laurikainen summasi.
Jesse Joronen, Fulham FC
Atte Hoivala, KuPS
Thomas Lam, AZ Alkmaar (v+v = kp. 60.)
Lum Rexhepi, FC Honka
Patrick O’Shaughnessy, MYPA
Antti Mäkijärvi, FC Honka >> 65. Nikolai Alho, FC Lahti
Aleksi Paananen, KuPS
Kalle Kauppi, FC Inter
Matti Klinga, FC Lahti >> 75. Robin Lod, VPS
Joel Pohjanpalo, HJK >> 90+2. Solomon Duah, FC Inter
Juho Lehtonen, TPS >> 50. Antto Hilska, JJK
Lähde: www.palloliitto.fi