Suomen Petteri Forsell oli heti yllättää Slovenian maalivahti Jan Oblak kierteisellä kaukolaukauksella, mutta Suomen harmiksi viime kaudella União Leiriassa pelannut maalivahti sai kätensä laukauksen väliin ja pallo päätyi tolppaan.

Salama-alun jälkeen Slovenia otti pelikentän haltuunsa ja hallitsi kenttätapahtumia. Avausmaalin näki päivänvalon 14. minuutilla, kun Rajko Repin vapaapotku jäi pyörimään Suomen maalille ja lopulta Matic Marusko survoi pallon viivan yli. Suomen tasoitusmaali 29. minuutilla oli hieman samantyyppinen osuma. Forsell tykitti pallon kohti Oblakin maalia eikä tämä saanut vangittua palloa ja lopulta Timi Lahti oli ensimmäisenä karoilla ja survoi pallon linjan yli. Ensimmäisen puoliajan lopulla Slovenialla oli paremmat maalipaikat, mutta uhrautuva puolustus piti lukemat tasoissa.

Toiselle puoliajalle Suomi tuli vahvasti, mutta Slovenia loi puoliajan vaarallisimmat tilanteet. Erityisesti Robert Peric ja Matej Podlogar pääsivät erinomaisista paikoista puskemaan, mutta suomalaisten onneksi osoitteetta. Mika Laurikainen haki pisää hyökkäysvoimaa vaihtamalla Tim Väyrysen kentälle, mutta edelleen Suomen parhaimmat paikat tulivat lähinnä erikoistilanteista. Kertaalleen Duarte Tammilehto pääsi täälläämään, mutta tällä kertaa se meni päin Oblakia, joka vaivoin torjui laukauksen. Lopussa joukkueet menivät vauhdilla päästä päähän, mutta viimeiset ratkaisut jäivät heikoiksi ja se tiesi sitä, ettei toisella puoliajalla enää nähty maaleja.

Slovenia johtaa lohkoa ja Ruotsi ja Suomi ovat seuraavina. Ruotsilla on kolme pistettä slovenialaisia vähemmän ja Suomella kahdeksan. Suomi ja Ruotsi ovat pelanneet kaksi ottelua sarjakärkeä vähemmän.

Kokoonpanot ja tilastot

Sarjataulukko