Australia hallitsi ensimmäistä puoliaikaa. Joukkue liikutteli palloa hyvin ja pakotti Suomen vetäytymään syvälle omalle kenttäpuoliskolleen. Australia ei saanut kuitenkaan luotua vaarallisia maalipaikkoja.

– Puolustaminen oman boksimme lähellä oli tänään laadukasta, siinä paransimme Hollanti-pelistä, päävalmentaja Tommi Kautonen kertasi Palloliiton sivuilla.

Suomi osasi vastata vastustajan vahvaan prässipeliin paremmin toisella 45-minuuttisella. Ensimmäisellä jaksolla tilanteita menetettiin liian nopeasti pallonriiston jälkeen, mutta toisella hyökkäyksiin lähdöt olivat laadukkaampia.

Suomi onnistui laittamaan palloa nopeammin liikkeelle yhdellä tai kahdella kosketuksella. Murtavat syötöt vastustajan puolustuslinjan edessä olivat niin ikään parempia kuin perjantaina Hollantia vastaan.

Ottelun avausmaali syntyi heti toisen jakson alussa. Lauri Ala-Myllymäki syötti 10-paikalta pystyyn ja tilanteeseen nousi tauolla kentälle vaihdettu Saku Savolainen. Kuopiolaishyökkääjä sijoitti pallon vasempaan alanurkkaan.

2-0-maaliin johtanut tilanne lähti Anselmi Nurmelan jalasta niin ikään kymppipaikan tietämiltä. Savolainen oli jälleen paikalla ja sinetöi pelin 82. minuutilla.

– Saku prässäsi loistavasti ja sai useita hyviä riistoja Australian kenttäpuoliskolla. Siihen päälle kaksi hienoa maalia, joten aika loistava sisääntulo, “Auge” kehui.

– Lisäksi täytyy sanoa, että Marc Nordqvist on esiintynyt leirin aikana oikein edukseen. Australialla oli tänään käytännössä yksi paha paikka, mutta hän torjui sen hyvin. Näin hienon voiton jälkeen voisin luetella koko joukkueen. Haluan kiittää kaikkia pelaajiamme, jokainen paransi tekemistään ensimmäisestä matsista, luotsi lisäsi.

Alle 21-vuotiaiden maajoukkue osallistuu seuraavaksi kesäkuussa kansainväliseen turnaukseen Ukrainassa. EM-karsinnat alkavat kotiottelulla Färsaaria vastaan 5.9.

Suomi-Australia 2-0 (0-0)

48’ 1-0 Saku Savolainen

82’ 2-0 Savolainen

Suomen kokoonpano:

12 Marc Nordquist

2 Anselmi Nurmela

3 Nicholas Hämäläinen

5 Juho Pirttijoki, C.

7 Fredrik Lassas

8 Lauri Ala-Myllymäki ->> 71. 17 Ilmari Niskanen

14 Lassi Järvenpää

16 Sebastian Dahlström

18 Mikko Kuningas ->> 89. 9 Rasmus Karjalainen

19 Elias Ahde ->> 46. 10 Saku Savolainen

21 Iiro Järvinen ->> 80. 11 Joonas Vahtera

Vaihdossa:

1 Paavo Valakari

4 Reetu Räsänen

6 Urho Nissilä

13 Joachim Böckerman

15 Thomas Mäkinen

Lähde: www.palloliitto.fi