Suomen joukkue matkusti Oslon kautta pelipaikalle Hønefossiin maanantaina.
– Pahimmat rasitukset verryteltiin pois maanantaina ja tiistaina harjoitellaan vielä ottelustadionilla. Monet pelasivat liigaottelun viikonloppuna, joten mitään kovin raskasta emme tee. Kaikki ovat kuitenkin ehjiä ja henkisesti hereillä ja virkeitä, päävalmentaja Mika Laurikainen kertoo SPL:n sivuilla.
Suomi kohtasi viimeksi Unkarin vieraissa reilu kaksi kuukautta sitten. 0-2-tappio ei tyydyttänyt suomalaisia niin tuloksen kuin esityksenkään puolesta.
– Pelistä Norjaa vastaan tulee varmasti erilainen, tempo tulee olemana kovempi. Olen tyytyväinen, että saamme tähän väliin niin kovan vastustajan kuin Norja. Pääsemme harjoittelemaan muun muassa vastahyökkäyksiä.
Vastaan asettuukin kova joukkue. Edellisen ikäluokan alle 21-vuotiaiden EM-lopputurnaus on juuri alkanut Israelissa, jossa Norja on myös mukana. Suomen kohtaava Norja teki vielä viime hetkillä kolme muutosta ryhmäänsä, mutta Trond Nordsteienillä on kuitenkin käytettävissään pääosin Norjan pääsarjapelaajia.
– Norja on toki ennen kaikkea fyysinen joukkue, muttei niin suoraviivainen kuin joskus ennen, Laurikainen lisää.
Suomi avaa Norja-ottelun jälkeen EM-karsintansa Oulussa Liettuaa vastaan tiistaina 11.6. Lohkon muut joukkueet ovat Wales, Englanti, San Marino ja Moldova.
– Minulla on ajatus avauskokoonpanosta, mutta varsinkin muutamille pelipaikoille haluan vielä varmistusta. Kilpailu on kaikin puolin tasaista, luotsi toteaa.
Suomi kohtaa Norjan Hönefossissa keskiviikkona 5.6. klo 21.30 Suomen aikaa.
Lähde: www.palloliitto.fi