Ensimmäinen puoliaika oli tasainen eikä kumpikaan joukkue onnistunut luomaan todella vaarallisia maalipaikkoja. Suomi hallitsi palloa enemmän, mutta Karstin Hansen ei joutunut venymään paraatitorjuntoihin. Mikael Soisalolle pelattiin huippupaikka, mutta veto lähietäisyydeltä karkasi reilusti yli maalin.

Suomi siirtyi johtoon 56. minuutilla. Aapo Mäenpää heitti sivurajan 16-alueelle Soisalolle, joka teki hyvin itselleen tilaa ja syötti takaviistoon Kaan Kairiselle. Keskikenttäpelaaja otti pallon haltuun ja laukoi 1-0-lukemat komeasti etunurkkaan. Färsaaret kuitenkin kuittasi tapahtuneen pian. Jakup Thomsen keskitti vasemmalta ja Meinhard Olsen ohitti Hugo Kedon Suomen maalilla.

Suomi sai vielä tuomarin antamalla lisäajalla loistopaikan, mutta Nicholas Hämäläisen kuti ei tuottanut tulosta.

– Tulos on tietysti valtava pettymys, ainut tavoitteemme oli voittaa peli. Puhutaan ennakkoon meitä heikommasta maasta, joten tämä on valtava pettymys. Meillä oli tietyillä pelin osa-alueilla odottamattomia vaikeuksia, päävalmentaja Tommi Kautonen kommentoi.

– Pelin avaaminen keskuspuolustajiltamme ei ollut tarpeeksi laadukasta tai se oli liian hidasta. Olisimme voineet päästä murtautumaan laidoilta paremmin. Ymmärrän, että viimeinen syöttö maalin eteen on haastava, kun vastustaja pakkaa sinne pelaajia. Viimeiset syöttömme olisivat voineet löytää kohteensa paremmin. Olisimme voineet myös murtautua keskeltä enemmän.

Lahden kamppailu oli Färsaarille jo karsintojen kolmas. Joukkue oli kärsinyt 0-3-tappiot Liettualle ja Tanskalle.

– Färsaaret on hyvä, fyysinen joukkue, mutta meidän olisi pitänyt olla parempia. Kaikki kunnia tietysti Färsaarille tästä tuloksesta. He työskentelivät omilla vahvuuksillaan. Meidän olisi kuitenkin pitänyt itse tehdä asiat paremmin.

Suomi jatkaa EM-karsintoja lokakuussa ensin Puolan vieraana 6.10. Tanska saapuu Helsinkiin 10.10.

Katso Kautosen ja kapteeni Richard Jensenin kommentit Huuhkaja-tv:stä.

Suomi-Färsaaret 1-1 (0-0)

56′ 1-0 Kaan Kairinen (Mikael Soisalo)

58′ 1-1 Meinhard Olsen (Jakup Thomsen)

Suomen kokoonpano:

1 Hugo Keto, Arsenal FC

2 Anselmi Nurmela, RoPS >> 46. 13 Aapo Mäenpää, IFK Mariehamn

3 Nicholas Hämäläinen, QPR

4 Richard Jensen, FC Twente (C)

6 Lassi Järvenpää, RoPS

9 Benjamin Källman, FC Inter

10 Saku Savolainen, KuPS >> 63. >> 8 Lauri Ala-Myllymäki, Ilves

11 Santeri Hostikka, FC Lahti

16 Sebastian Dahlström, HJK

19 Kaan Kairinen, Skive IK

21 Mikael Soisalo, Middlesbrough FC >> 89. 7 Rasmus Karjalainen, PS Kemi

Vaihdossa:

12 Markus Uusitalo, HJK

15 Obed Malolo, SJK

18 Mikko Kuningas, FC Lahti

Ei kokoonpanossa.

14 Aapo Halme, HJK

Lähde: www.palloliitto.fi