Liittohallitus hyväksyi päivitetyt liigalisenssimääräykset, joissa suurin muutos koskee olosuhteita. Jatkossa lisenssikomitea ei myönnä poikkeuslupia, mutta viiden vuoden siirtymisaika voidaan myöntää olosuhdesuunnitelmaa vastaan. Toinen muutos koskee seurojen yhteistyösopimuksia junioritoiminnan järjestämisestä, joiden tulee olla voimassa vähintään seuraavat kolme vuotta lisenssin myöntämisestä. Yhteistyösopimusten lisäksi pelaajakehitykselle asetetut vaatimukset muutettiin myös A-kriteeriksi.
HatTrick-avustusohjelman kaikki 43 aikataulun puitteissa vastaanotettua hakemusta käsiteltiin myös. Vuonna 2013 toteutuviin hankkeisiin päätettiin myöntää 600 000 euroa uusille jalkapallonurmikohteille, sekä 500 000 euroa Eerikkilä Areenan rakentamisen tueksi. Lisäksi päätettiin kohdentaa vuodelle 2014 jaettavaksi yhteensä 900 000 euroa jalkapallonurmiin sekä alueellisiin valmennuskeskuksiin. Vuoden 2014 haku avataan myöhemmin. Euroopan jalkapalloliitto (UEFA) päättää lopullisesti tukien myöntämisestä Palloliiton esityksestä kokouksessaan 21.11.2012.
Lähde: SPL:n tiedote