Suomi ei lähtenyt otteluun aivan parhaista mahdollisista lähtökohdista, sillä joukkueessa tapahtui muutoksia pitkin viikkoa. Sivuun jäivät lopulta Olga Ahtinen, Ria Öling ja Jenny Danielsson ja tilalle nostettiin Riikka Ketoja.

Suomi iski kuitenkin päivän ensimmäisen maalin. Tuija Hyyrynen antoi kulman ja Adelina Engman pääsi jatkamaan. Pallon toimitti lopulta verkon perukoille Linda Sällström.

Serbia tuli melko pian tasoihin. Suomi menetti pallon keskikentällä ja peliväli pelattiin nopeasti puolustuksen selustaan. Tinja-Riikka Korpela tuli maaliltaan vastaan ja kotijoukkueen pelaaja nosti 1-1-tasoituksen vahdin selän taakse.

Suomen peli kulki aavistuksen paremmin toisella 45-minuuttisella, muttei oikein missään vaiheessa päävalmentaja Marko Salorannan peräänkuuluttamalla tavalla. Palloa pystyttiin pitämään, mutta hyökkäyskolmanneksen ratkaisut eivät olleet tarpeeksi hyviä.

Serbia iski voitto-osumaksi jääneen maalin 51. minuutilla. Noin 25 metristä lähtenyt laukaus upposi verkkoon tolpan kautta. Suomi sai painetta tämän jälkeen, mutta kotijoukkue onnistui jäädyttämään peliä, eikä tasoitusta nähty. Yrittämään pääsivät muun muassa Sanni Franssi ja Engman.

– Nämä pelit vain pitäisi voittaa. Saimme painetta heidän maalilleen, mutta päättäväisyys puuttui. Tulos ei tietenkään tyydytä, mutta ei myöskään peli, Saloranta manasi Palloliiton sivuilla.

Naisten joukkue on kasassa seuraavan kerran kuukauden päästä. Joukkue kohtaa tuolloin Puolan ja Tanskan Puolassa.

– Tanska on maailman rankingin 15. ja Puolakin on muutaman askeleen Serbiaa kovempi joukkue. Nämä ovat meille hyviä ja kovia otteluita, Saloranta korosti.

Serbia-Suomi 2-1 (1-1)

27′ 0-1 Linda Sällström

34′ 1-1

51′ 2-1

Suomen kokoonpano:

23 Tinja-Riikka Korpela C

3 Tuija Hyyrynen

16 Anna Westerlund

21 Elina Myllymäki

17 Tia Hälinen

8 Riikka Ketoja ->> 46. 20 Essi Sainio

19 Adelina Engman

14 Julia Tunturi

11 Nora Heroum

22 Sanni Franssi

18 Linda Sällström ->> 76. 6 Mimmi Nurmela

Vaihdossa:

12 Kreeta-Liisa Yli-Säntti

2 Maija Saari

5 Katarina Naumanen

7 Annika Kukkonen

9 Iina Salmi

Lähde: www.palloliitto.fi