Ottelu alkoi tasaisena, mutta Englanti sai peliä hallintaansa noin kymmenen minuutin kohdalla. Englanti onnistui maalinteossa 22. minuutilla. Korkea keskitys lähti vasemmalta. Lianne Sanderson löytyi takatolpalta ja jatkoi pelivälineen ohi Minna Meriluodon. Suomi sai muutamia erikoistilanteita hyviltä paikoilta, mutta todella vaaralliset maalipaikat jäivät uupumaan. Englanti pääsi Suomen 16-alueelle, mutta enempää maaleja ei ensimmäisellä puoliajalla nähty.

Englanti pääsi hyökkäämään heti toisen 45-minuuttisen alkuun. Suomalaistopparit eivät saaneet purettua palloa juoksukilpailussa ja englantilainen laukoi. Meriluoto venyi hienoon torjuntaan ja pallo vietiin kulmalipulle. Suomi sai toistaiseksi parhaan paikkansa vajaan tunnin kohdalla. Tuija Hyyrynen antoi puolustuslinjasta hyvän pystypallon. Adelina Engman juoksi puolittain läpi, mutta ratkaisuyritys kesti ja Englanti pääsi peittämään tilanteen.

Seuraavaksi yrittämään pääsi Natalia Kuikka Emma Koiviston puolenvaihdosta. Englantilaisvahti torjui vedon. Englanti kasvatti johtoaan 66. minuutilla. Oikealta lähtenyt keskitys löysi etualueelta Eniola Alukon, joka jatkoi pallon jalalla maaliin. Englanti loi myös seuraavan paikan, mutta 16-alueelta lähtenyt veto painui yli.

Toisessa päässä Linda Ruutu löysi boksista Engmanin, mutta maalivahti nappasi pallon. Ruutu järjesteli syötöllään myös Suomen seuraavan puolittaisen paikan, mutta tulosta ei tullut. Englanti kaunisteli vielä 82. minuutilla lukemia. Meriluoto oli voimaton, kun Jess Clarke ampui läheltä lujaa verkon perukoille.

Anna Westerlund heitti pitkän pallon boksia kohden, minne juoksi röyhkeästi Sanni Franssi. Suomalaishyökkääjää rikottiin ja pallo vietiin pilkulle. 1-3-lukemat viimeisteli kapteeni Maija Saari.

Suomi-Englanti 1-3 (0-1)

22’ 0-1 Lianne Sanderson

66’ 0-2 Eniola Aluko

82’ 0-3 Jess Clarke

89’ 1-3 Maija Saari rp.

Suomen kokoonpano

1 Minna Meriluoto

2 Maija Saari

3 Tuija Hyyrynen ->> 80. 21 Katarina Naumanen

5 Emma Koivisto

8 Katri Nokso-Koivisto ->> 62. 7 Annika Kukkonen

9 Juliette Kemppi

10 Emmi Alanen ->> 62. 20 Linda Ruutu

11 Nora Heroum

15 Natalia Kuikka

16 Anna Westerlund

19 Adelina Engman ->> 80. 13 Sanni Franssi

Lähde: www.palloliitto.fi