Suomella oli ennen maanantaita alla tappio Englannille ja tasapeli Hollannin kanssa. Päävalmentaja Andrée Jeglertz näki Australia-ottelussa kehitystä edellistä peleistä.

– En tietenkään ole tyytyväinen tulokseen. Ottelussa oli kuitenkin sekä hyvää että huonoa. Tästä pelistä on analyysissämme helppo ottaa esille hyviä asioita, luotsi totesi Palloliiton sivuilla.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– 3-0 Australialle ei tunnu pelitilanteisiin nähden reilulta tulokselta. He eivät olleet niin paljon parempia kuin me, hän lisäsi.

Australia teki ensimmäisen osumansa ennen puolta tuntia. Joukkue keskitti pallon oikealta Suomen toppareiden taakse ja eteni sieltä maalintekoon. Toinen syntyi vartti ennen pelin päätöstä niin ikään nopeasta hyökkäyksestä. Molemmissa tilanteissa Suomi oli menettänyt pallon hyökkäysalueellaan hieman liian helposti, mistä vastustaja rokotti heti nopealla vastaiskulla.

Australia iski vielä minuutti ennen varsinaisen peliajan päätöstä, kun Emmi Alanen joutui rikkomaan vastustajaa 16-alueella. Maali syntyi rangaistuspotkusta. Suomella oli puolittaisia paikkoja sekä muutama hyvä erikoistilanne, mutta todella vaaralliset yrityksen kuivuivat kasaan liian aikaisin.

– Pääsimme ikään kuin melkein luomaan paikkoja. Ne päättyivät aina liian huonoon viimeiseen syöttöön tai muuten heikkoon ratkaisuun, Jeglertz harmitteli.

Turnauksen finaalissa kohtaavat Englanti ja ensi kesän MM-kisaemäntä Kanada. Suomi pelaa yhdeksännestä sijasta Etelä-Afrikan kanssa keskiviikkona klo 12 Nikosiassa.

Australia-Suomi 3-0 (1-0)

28′ 1-0 Kate Gill

77′ 2-0 Ashleigh Sykes

89′ 3-0 Emily Van-Egmont rp.

Suomen kokoonpano

1 Minna Meriluoto

2 Maija Saari (C)

3 Tuija Hyyrynen

6 Riikka Ketoja

7 Annika Kukkonen ->> 81. 17 Sanna Saarinen

8 Katri Nokso-Koivisto

11 Nora Heroum ->> 66. 10 Emmi Alanen (v)

14 Julia Tunturi

16 Anna Westerlund

19 Adelina Engman ->> 68. 9 Juliette Kemppi

20 Linda Ruutu ->> 66. 4 Ria Öling

Vaihdossa

12 Vera Varis

23 Tinja-Riikka Korpela

5 Emma Koivisto

13 Sanni Franssi

Ei kokoonpanossa

15 Natalia Kuikka

18 Linda Sällström

21 Katarina Naumanen

Lähde: www.palloliitto.fi