PEPO-kasvatti Summanen (s.1998) siirtyi Klubiin vuonna 2015. Ennen muuttoa Helsinkiin hän pelasi Lappeenrannassa kaksi kautta pääosin B-poikien ykkösdivisioonaa. Summasen ensimmäinen kausi HJK:ssa meni osittain sairastellessa, joka vaikutti peliaikaan. Kaudella 2017 hän kuitenkin vakiinnutti paikkansa Klubin keskikentällä. 20-vuotias Summanen teki tänä kesänä lopullisen läpimurtonsa Naisten Liigan eliittiin, jonka lisäksi hän debytoi Naisten A-maajoukkueessa.

– Klubin valmentajat sekä laadukas ja vaativa treeniympäristö ovat mahdollistaneet kehittymiseni. Kauteni seurassa ovat olleet nousujohteisia ja tuntuu, että kehitystä on tullut koko ajan, niin henkisesti kuin pelillisesti. Erityisesti kokeneempien pelaajien esimerkki on ollut henkisessä kehityksessä isossa roolissa, sillä myös vastoinkäymiset ovat kasvattaneet minua, avaa Summanen.

KIF Örebro nousi kauden 2018 päätteeksi Ruotsin korkeimmalle sarjatasolle. Summanen odottaakin innokkaana uuteen ympäristöön sekä haasteisiin siirtymistä.

– Onnistuneen kauden jälkeen tuntuu luonnolliselta ottaa seuraava askel urallani. Olen saanut Klubissa tutustua oman joukkueeni lisäksi moniin muihin ihmisiin, esimerkiksi kerhotoiminnan ja valmentamisen ansiosta. Joukkuetta, työkavereita ja lapsia tulee varmasti ikävä. Haluan toivottaa kaikille Klubin joukkueille onnea sekä menestystä tulevaan kauteen.

Lähde: www.hjk-j.fi