Ruotsi tuli otteluun täyden kotikatsomonsa edessä huikealla tempolla. Hyökkääjä Kosovare Asllani pääsi ensiminuuteilla yrittämään kahdesti, mutta Suomi kesti.
13. minuutilla maali jo roikkui ilmassa. Kulmapotkun jälkitilanteesta yrittämään pääsi useampikin ruotsalainen, mutta Suomen puolustajat Korpelan johdolla peittivät yritykset uhrautuvasti. Seuraavasta kulmasta kotiyleisö kuitenkin repesi, kun toppari Nilla Fischer puski Ruotsin 1-0-johtoon.
Ruotsi iski 2-0-lukemat jälleen kulmasta. Tällä kertaa Hyyrynen voitti jo ensimmäisen pääpallon, mutta pelivälinettä ei saatu purettua ja Fisher niittasi jalalla illan toisen osumansa. Seuraava maali tuli heti perään. Sofia Jakobsson keskitti oikealta ja Asllani puski pallon vasempaan alakulmaan.
Suomi sai toisen 45-minuuttisen alussa hyvännäköisen hyökkäyksen, joka päättyi Nora Heroumin ohilaukseen. Maalintekoa jatkoi kuitenkin Ruotsi. Tasan tunnin kohdalla joukkueen suurin tähti Lotta Schelin pelattiin nopealla syötöllä oikealta läpi, eikä Lyon-hyökkääjä epäonnistunut.
Ruotsi kaunisteli lukemia edukseen vielä aivan ottelun lopussa, kun vasemmalta lähtenyt keskitys löysi Schelin pään. Korpela ehti myös venyi vielä yhteen paraatitorjuntaan ennen päätösvihellystä.
– He olivat meitä parempia kaikilla osa-alueilla. Tämä oli meille todella hankala ottelu. En odottanut sitä, mutta se on totuus. Kasaamme itsemme tänään ja huomenna. Meillä on yksi ottelu jäljellä ja edelleen mahdollisuudet selvitä puolivälieriin, päävalmentaja Jeglertz totesi Palloliiton sivuilla.
Suomi kohtaa lohkovaiheen viimeisessä ottelussaan Tanskan tiistaina samaisella Göteborgin Gamla Ullevilla.
Suomi-Ruotsi 0-5 (0-3)
15’ 0-1 Nilla Fisher
36’ 0-2 Fisher
38’ 0-3 Kosovare Asllani
60’ 0-4 Lotta Schelin
87’ 0-5 Schelin
Yleisöä 16 414
Suomen kokoonpano
23 Tinja-Riikka Korpela (k)
3 Tuija Hyyrynen
4 Susanna Lehtinen
6 Laura Kivistö
7 Annika Kukkonen
9 Marianna Tolvanen ->> 31. 5 Tiina Saario
10 Emmi Alanen
11 Nora Heroum
14 Sanna Talonen ->> 69. 21 Ella Vanhanen
16 Anna Westerlund
17 Jaana Lyytikäinen ->> 87. 18 Natalia Kuikka
Vaihdossa:
1 Minna Meriluoto
12 Siiri Välimaa
2 Nea-Stina Liljedahl
8 Katri Nokso-Koivisto
13 Heidi Kivelä
15 Leena Puranen
19 Henni Malinen
20 Annica Sjölund
22 Pirjo Leppikangas
Lähde: www.palloliitto.fi