Suomi pääsi otteluun hyvin mukaan, mutta Tanska otti ottelua pian haltuunsa, Tanska sai pallon jo kertaalleen maaliin ennen puolta tuntia, mutta tilanne oli ehditty viheltää paitsioksi. 29. minuutilla Suomi ei enää päässyt pälkähästä. Tanska sai sivuvapaapotkun oikealta. Jälkitilanteesta pallon verkon perukoille tulitti Mia Brogaard.

Tanska loi jälleen 39. minuutilla vaarallisen tilanteen. Laura Kivistö onnistui kuitenkin juuri ja juuri purkaa tilanteen kulmaksi. Tanska painoi vahvasti ennen taukoa, mutta Minna Meriluoto maalilla piti Suomea pystyssä.

Toisella puoliajalla molemmilla oli paikkansa, mutta peli pysyi 1-0:ssa. Suomi haki 79. minuutilla lisää tulivoimaa ottamalla toppari Laura Kivistön pois ja tilalle juoksutettiin keskikenttäpelaaja Heidi Kivelä. Suomi iski kisojen avausmaalinsa kreivin aikaan 87. minuutilla. Kukkonen antoi nappikulman, jonka etutolpalta sisään puski Sjölund. Vaihdosta sisään tullut Kivelä sai mahdollisuuden ratkaista taisto. Tuija Hyyrynen syötti hyvin, mutta vantaalaisen vedon tielle ehti Petersen.

Ottelun lopusta muodostui huikea jännitysnäytelmä, sillä myös Tanska tarvitsi ottelusta kolme pistettä varmistaakseen jatkoonpääsyn. Lisäosumia ei kuitenkaan nähty.

Suomen saldoksi kisoista jäi lopulta kaksi tasapeliä sekä yksi tappio. Lohkon voitti Ruotsi, Italian sijoittuessa toiseksi ja Tanskan kolmanneksi.

Tanska-Suomi 1-1 (1-0)

29’ 1-0 Mia Brogaard

87’ 1-1 Annica Sjölund (Annika Kukkonen)

Yleisöä 8 360

Suomen kokoonpano:

1 Minna Meriluoto

3 Tuija Hyyrynen

4 Susanna Lehtinen ->> 46. 18 Natalia Kuikka

5 Tiina Saario

6 Laura Kivistö ->> 79. 13 Heidi Kivelä

7 Annika Kukkonen (v)

8 Katri Nokso-Koivisto

10 Emmi Alanen

11 Nora Heroum ->> 69. 14 Sanna Talonen

16 Anna Westerlund

20 Annica Sjölund (k)

Vaihdossa:

23 Tinja-Riikka Korpela

12 Siiri Välimaa

2 Nea-Stina Liljedahl

9 Marianna Tolvanen

15 Leena Puranen

17 Jaana Lyytikäinen

19 Henni Malinen

21 Ella Vanhanen

22 Pirjo Leppikangas

www.palloliitto.fi