Suomi osallistuu EM-lopputurnaukseen kolmatta kertaa. Joukkueen pelaajista kahdeksan oli mukana EM-lopputurnauksessa myös vuonna 2009, kun turnaus pelattiin Suomessa. Hyökkääjä Sanna Talonen on ollut kotikisojen lisäksi joukkueessa myös jo vuonna 2005, kun kisat pelattiin Englannissa.

– Koossa on yhtenäinen ja tasainen joukkue. Jokainen pelaaja tietää, mitä kentällä kuuluu tehdä ja voi korvata toisen pelaajan, jos jotain tapahtuu, kuvaili päävalmentaja Jeglertz joukkuettaan.

Noin kuukausi ennen EM-lopputurnausta polvensa loukannut joukkueen kapteeni Maija Saari lähtee kisoihin joukkueen tueksi pelaajamanagerin roolissa.

Joukkue leireilee vielä 1.-7.7. Eerikkilän Urheiluopistolla ennen matkustamista Ruotsiin 8.7. Ensimmäisessä alkulohko-ottelussa Suomi kohtaa Italian 10.7. Halmstadissa. Kaksi muuta alkulohko-ottelua pelataan Göteborgissa. Emäntämaa Ruotsi asettuu vastaan 13.7. ja Tanska 16.7.

Suomen joukkue EM-lopputurnauksessa Ruotsissa 10.-28.7.2013

Pelinumero) nimi, seura, syntymäaika, maaottelumäärä / maaottelumaalit

Maalivahdit

1) Minna Meriluoto, Jitex BK, 04.10.1985, 44 / 0

12) Siiri Välimaa, Nice Futis, 14.04.1990 0 / 0

23) Tinja-Riikka Korpela, Lilleström SK, 05.05.1986, 45 / 0

Puolustajat

2) Nea-Stina Liljedahl, FC Honka, 16.01.1993, 0 / 0

3) Tuija Hyyrynen, Umeå IK, 10.03.1988, 53 / 0

4) Susanna Lehtinen, KIF Örebro, 08.05.1983, 68 / 3

6) Laura Kivistö, PK-35 Vantaa, 26.06.1981, 9 / 0

8) Katri Nokso-Koivisto, Lilleström SK, 22.11.1982, 76 / 1

16) Anna Westerlund, Piteå IF, 09.04.1989, 56 / 0

22) Pirjo Leppikangas, PK-35 Vantaa, 12.09.1987, 2 / 0

Keskikenttä ja hyökkääjät

5) Tiina Saario, Åland United, 15.01.1982, 20 / 0

7) Annika Kukkonen, Sunnanå SK, 12.04.1990, 38 / 1

9) Marianna Tolvanen, FC Honka, 27.12.1992, 30 / 4

10) Emmi Alanen, Kokkola F10, 30.04.1991, 26 / 6

11) Nora Heroum, FC Honka, 20.07.1994, 12 / 0

13) Heidi Kivelä PK-35 Vantaa, 06.11.1988, 3 / 0

14) Sanna Talonen, KIF Örebro, 15.06.1984, 87 / 24

15) Leena Puranen, Jitex BK, 16.10.1986, 55 / 6

17) Jaana Lyytikäinen, Åland United, 22.10.1982, 32 / 2

18) Natalia Kuikka, Merilappi United, 01.12.1995, 2 / 0

19) Henni Malinen, FC Honka 17.11.1988, 0 / 0

20) Annica Sjölund, Jitex BK, 31.03.1985, 62 / 14

21) Ella Vanhanen, Pallokissat, 15.09.1993, 2 / 0

Joukkueenjohto

Andrée Jeglertz, päävalmentaja

Marianne Miettinen, valmentaja

Marko Saloranta, valmentaja

Mika Sankala, valmentaja

Aki Moilanen, mv-valmentaja

Jani Westerlund, fyysinen valmennus

Pippa Laukka, lääkäri

Taina Avo, ravitsemus

Titta Nyström, fysioterapeutti

Jessica Holmberg, hieroja

Christina Forssell, henkinen valmennus

Sari Tuunainen, tiedottaja

Outi Saarinen, joukkueenjohtaja

Maija Saari, pelaajamanageri

Katriina Elovirta, delegaation johtaja

Lähde: SPL:n tiedotus