Färsaaret siirtyi pelissä johtoon ensimmäisen jakson lopussa. Tilanne sai alkunsa Moisanderin surkeasta harhasyötöstä.

– Tiesimme ennen peliä, että vaikea peli tulee. Annoimme siinä minun henkilökohtaisella virheellä vielä maalin. Voitto osoitti henkistä vahvuutta. Ei ole helppoa tehdä kolme maalia toisella jaksolla ja voittaa, Moisander sanoi Ylen haastattelussa.

– Olin katsovinani, että Joona tai Perpa oli siinä ihan vapaana. Se oli liian kova poikittaissyöttö, amatöörimäinen virhe. Onneksi nousimme sen jälkeen vielä.

Voitto ja hieno nousi kuitenkin maistuivat kapteenille.

– Ihan sama miten pelataan, pisteet merkitsee. Henkisesti vahva esitys meiltä.