Suomalaiskaksikon edustama Fulham kohtaa lauantaina Cardiff Cityn.
Joronen on toipunut pitkästä loukkaantumisestaan ja palailee pikku hiljaa pelikuntoon. Mattila puolestaan siirtyi viime tiistaina Aalesundista lontoolaiseuraan.
– Kaikki tapahtui kahdeksassa päivässä. Voi toki olla, että taustoilla homma eteni pidempää, Mattila kertoo Urheiluviikolle.
Joronen tuskin on lauantaina kokoonpanossa, mutta Mattila on heti valmiina taistelemaan peliajasta ja -paikasta uudessa seurassaan.
– Eiköhän Fulham kuitenkin odota, että olen hyvässä kunnossa, koska kausi Norjassa oli vielä kesken. Itse olen valmis heti kentälle.