Mitään erityistä dramatiikkaa ei Rapid Wienin pelaajan mukaan ilmoituksessa ollut.
– Mietin edellisten otteluiden jälkeen asioita ja totesin, ettei nyt tarjolla ollut rooli ole minulle sopivin. Se sopii paljon paremmin jollekin nuoremmalle pelaajalle, joka ottaa vasta ensimmäisiä askeleitaan maajoukkueessa. Minä täytän kohta 33 vuotta ja olen ollut mukana jo pitkään, Heikkinen perusteli Palloliiton verkkosivuilla.
– Keskustelin Mixu Paatelaisen kanssa asioista suoraan ja hyvässä hengessä. Mietin keskustelun jälkeen muutaman päivän asiaa ja päädyin tähän ratkaisuun. Minun ei ole enää tässä vaiheessa uraani, kun olen yli kuusi vuotta ollut avauksessa tai hyvin lähellä avausta, ole kovin helppoa seurata tapahtumia sivusta. Nyt oli järkevää, että katsotaan tulevaisuutta ja joukkueeseen valitaan pelaaja kasvamaan ryhmään.
Mixu Paatelainen on Heikkisen päätöksestä pahoillaan, mutta hän ymmärtää kokeneen ja monipuolisen huippupelaajan ratkaisun.
– Olisin toivonut, että ”Mako” olisi vielä jatkanut maajoukkueuraansa. Hänen päätöksensä harmittaa, mutta sitä täytyy kunnioittaa. Ymmärrän hyvin syyt, miksi hän päätti lopettaa maajoukkueuransa, Mixu Paatelainen sanoo.
– Markus Heikkinen on yksi kaikkien aikojen aliarvostetuimmista pelaajista A-maajoukkueessa. Hän on palvellut joukkuetta vuosia mahtavasti, ollut todellinen taistelija ja huippuarvokas joukkuepelaaja. Otsikoihin hän ei ole koskaan himoinnut, joukkueen menestys on aina ollut hänelle tärkeintä. Minä, joukkueen tausta ja muut pelaajat toivomme ”Makolle” kaikkea parasta seurajoukkuejalkapalloon ja siviilielämään, Mixu Paatelainen kertoo.
Markus Heikkinen, 32, edusti Suomea A-maajoukkuetasolla 61 kertaa. Näistä otteluista 31 oli EM- tai MM-karsintaotteluita. Hänen A-maajoukkueuransa alkoi jo vuonna 2002, mutta varsinainen läpimurto Huuhkajien avauskokoonpanoon karsintatasolla tapahtui Jyrki Heliskosken päävalmentajakaudella 2005. Viimeisen A-maaottelunsa Heikkinen pelasi Latviaa vastaan elokuun alussa.
Lähde: www.palloliitto.fi