Tapaus juontaa juurensa Unkari-Romania -peliin, jossa fanit muun muassa heittelivät toisiaan palavilla soihduilla. UEFAn mukaan katsomossa ja fanien keskuudessa oli myös muutakin häiriökäyttäytymistä, esimerkiksi rasistista huutelua.
Moskovan TsSKA on saanut vastaavista tapahtumista kovan sanktion ja joutunut pelaamaan kotipelinsä tyhjille katsomoille. Nyt sama sanktio uhkaa myös Unkaria seuraavassa pelissä, jossa se kohtaa Suomen 14.11. Lisäksi Unkari olisi saamassa vielä 50 000 euron sakon.
Kymppipaikka.fin saamien tietojen mukaan ottelun liput eivät ole edelleenkään myynnissä Unkarissa, joten se vahvistaa epäilyjä sanktion toteutumisesta.
Suomesta on matkustamassa Unkariin useita tuhansia katsojia, mutta heillekään ei ole vielä pystytty lippuja myymään kyseiseen peliin.