Ottelun alku oli suomalaisille kylmä, kun Meksiko siirtyi johtoon 11. minuutin kohdalla. Keskialueelta lähtenyt vapaapotku tuli Suomen rangaistusalueelle ja Henri Sillanpää arvioi pallon väärin ja Rafael Marques pääsi puskemaan paitsiolta haiskahtaneessa tilanteessa pallon Suomen maaliin.

Vartti myöhemmin ja Meksiko meni kahden maalin johtoon. Suomen puolustus avautui keskeltä ja pallo ajautui Carlos Alberto Peñalle, joka laukoi pallon varmasti verkkoon. Pari minuuttia myöhemmin Suomi kuitenkin kavensi, kun vapaapotkun jälkitilanteesta pallo tuli Jarkko Hurmeelle, joka pamautti pallon komeasti yläkulmaan.

Toisen puoliajan alussa Meksiko siirtyi hieman onnekkaasti kahden maalin johtoon, kun Oribe Peraltan laukaus otti kimmokkeen Mikko Sumusalosta ja Sillanpää oli voimaton. Suomi kuitenkin kavensi nopeasti. Tim Väyrynen karvasi pallon meksikolaispuolustajalta laidassa ja keskitti matalan pallon maalille, jonka Meksikon oma puolustaja Juan Carlos Valenzuela epäonnekseen ohjasi maaliin. Erfan Zeneli oli kärkkäänä tilanteessa mukana ja olisi siirtänyt pallon maaliin jos pallo ei olisi osunut puolustajaan.

Ottelun viimeinen maali nähtiin hieman Suomen kavennuksen jälkeen, kun Jesús Escoboza pelattiin nokikkain Sillanpään kanssa Suomen puolustuksen keskeltä eikä hän erehtynyt.

Meksiko vyörytti tämän jälkeen edelleen hyökkäyksiä ja vajaa kymmenen minuuttia Suomen kavennuksen jälkeen meksikolaiset tulivat jälleen keskeltä läpi. Peralta vapautti paitsion rajamailla olleen vaihtomies Jesús Escobozan ja tämä heilutti verkkoa päästyään nokikkain Sillanpään kanssa. Se jäi myös ottelun viimeiseksi maaliksi.

Suomen kokoonpano:

1 Henri Sillanpää (K)

5 Sebastian Sorsa

18 Jarkko Hurme (var.) (62. 4 Valtteri Moren)

15 Jani Tanska (46. 2 Mikko Sumusalo)

16 Tuomas Rannankari (46. 3 Tapio Heikkilä)

6 Moshtagh Yaghoubi (46. 21 Sebastian Strandvall)

10 Rasmus Schüller

14 Sakari Mattila

8 Erfan Zeneli (82. 19 Jussi Vasara)

11 Robin Lod

9 Mikael Forssell (46. 7 Tim Väyrynen)

Vaihdossa:

12 Jesse Öst

17 Sebastian Mannström

20 Aleksi Paananen

Ei kokoonpanossa:

Atte Hoivala

httpv://www.youtube.com/watch?v=I0wYEWa_gdQ