– Jarilla on tietoa, kokemusta ja melkoinen aura ympärillään. Muistutan kuitenkin, että hän ei ole vielä lopettanut pelaajauraansa. Ei tällainen pieni jalkapallomaa voi katsoa hänen yli, jos mahdollisuus ottaa hänet mukaan joskus tulee, Paatelainen sanoo Iisalmen Sanomien verkkosivuilla.

Suomen Palloliitolle valitaan lokakuussa uusi puheenjohtaja. Myös tällä saattaa olla iso merkitys Litmasen uralle. “Litti” ilmoitti kuukausi sitten Veikkaajassa, että antaa tukensa Pertti Alajan valinnalle.

– Aion katsoa rauhassa muun muassa puheenjohtajan valinnan. Sen jälkeen katson, sopiiko tilanne omiin ajatuksiini ja teen sen mukaan johtopäätökseni, Litmanen totesi Veikkaajassa.

Viime perjantaina Litmanen totesi itse uran jatkostaan varsin salamyhkäisesti.

-Ura pitää ensin laittaa pakettiin, jonka jälkeen näitä asioita mietitään enemmän. Kivalta se pelaaminen edelleen tuntuu. Valmentaminen olisi luonnollinen jatke uralle, mutta ei se ole ainoa asia jalkapallon parissa. Joku viisas on joskus sanonut, että myös jalkapallon ulkopuolella olisi elämää.