Stadion-säätiö oli jo aiemmin ehtinyt ilmoittaa, ettei Talviklassikoa tänä vuonna nähdä, sillä Huuhkajat haluaisi pelata toukokuussa harjoitusottelun kotikentällään. Nyt Olympiastadionilla pelataan kuitenkin peräti kaksi ottelua jotka saattavat vaikuttaa Huuhkajien suunnitelmiin.

Edellisen Talviklassikon jäljiltä nurmi oli surkeassa kunnossa koko loppuvuoden. Nyt Stadion-säätiö on kuitenkin luvannut vaihtaa nurmikon pelien jälkeen.

– Olemme edelleen huolissamme stadionin nurmen kuntoutumisesta toukokuuhun mennessä. Ja mielestämme huoli on ihan perusteltu, sillä meillä on valitettavia kokemuksia, Palloliiton toimitusjohtaja Kimmo J. Lipponen kertoo Iltalehdelle.

Pahimmassa tapauksessa Huuhkajat joutuisi pelaamaan harjoitusottelunsa ulkomailla.

– Haluaisimme mielellään tarjota Suomen kannattajille kotiottelun. Myös Huuhkajat kiinnostavat suurta yleisöä, Lipponen muistuttaa.

Iltalehden tietojen mukaan Palloliitto havittelisi vastustajaksi jotain EM-kisoihin selvinnyttä maata.

Lähde: www.iltalehti.fi