Armenia aloitti ottelun vahvemmin ja Suomi oli helisemässä taitavien vastustajien kanssa. Huuhkajatkin sai luotua paikan puolikkaita, mutta Italia-ottelun tavoin terävyys puuttui ratkaisuhetkillä.

Armenia pääsi lähelle maalin tekoa 13. minuutilla, kun Norberto Briasco pääsi vapaasti laukomaan rangaistusalueen sisältä, mutta Lukas Hradecky torjui kudin alakulmasta.

Heti seuraavasta hyökkäyksestä Huuhkajat iski. Albin Granlund käynnisti hyökkäyksen ja pelasi Teemu Pukille. Pukki pelasi nopean pelin Lodin kanssa ja Pukki murtautui oikealta läpi. Hän yritti pientä nostoa yli vastaan tulleen maalivahti Aram Airapetjanin ja avaukseen noussut Fredrik Jensen liukui pallon verkkoon maaliviivan tuntumasta. Onneksi Jensenin säärisuojat olivat vahvaa tekoa, sillä hän täräytti säärensä kovaa tolppaan.

Maali tuntui lamauttaneen kotijoukkuetta, sillä Suomi sai maalin jälkeen peliä entistä enemmän kontrolliinsa.

Kymmenen minuuttia avausmaalistaan Jensen haki toista maalia, kun hän tykitti kovan laukauksen, mutta Airapetjan sai vaivoin torjuttua vedon yli maalin. Puoliajan loppua kohden Suomen peli hieman sekosi. Pallollinen pelaaminen ei vienyt peliä eteenpäin ja menetykset sekä harhasyötöt antoivat Armenialle puolittaisia tilanteita. Suomen puolustus pääsi kuitenkin ratkaisevilla hetkillä peittämään armenialaisten yritykset, joten Hradecky ei joutunut torjuntatöihin.

Toinen puoliaika alkoi Suomen kannalta jälleen hermostuneesti. Suomi sortui turhiin menetyksiin eikä saanut hyökkäyspeliään käyntiin. Suomen onneksi Armenia ei kuitenkaan pystynyt käyttämään tilanteita hyväkseen.

Tunnin kohdalla Suomi sai kontrolloidun hyökkäyksen ja se oli heti tuottaa tulosta. Glen Kamara pelasi vaihdosta kentälle tulleen Pyry Soirin oikealta läpi. Pukki päivysti vapaana maalin edessä, mutta Soiri haki omaa ratkaisuaan ja Airapetjan torjui vaivoin Soirin yrityksen.

Heti perään Suomi sai hyvän vaiheen. Pukki pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta ja veto otti ison kimmokkeen Armenian puolustajan selästä. Airapetjan oli jo matkalla toiseen kulmaan, mutta onnistui pelastamaan kierteisen kimmokkeen maaliviivalta. Heti seuranneesta kulmapotkusta Tim Sparv pääsi puskemaan takatolpalta, mutta Airapetjan oli jälleen edessä.

Suomen paikkojen jälkeen ote siirtyi jälleen Armenialle ja painoi vahvasti hyökkäyksiä fanaattisen kotiyleisön tukiessa. Kesken Armenian hallinnan Sparv ja Kamara vapauttivat Pukin irti, mutta Airapetjan oli jälleen mies paikallaan.

Loppua kohden Suomi joutui entistä enemmän puolustuskannalle, mutta jälleen kesken hallinnan Suomi iski. Lod pisti Armenian puolustuksen nippuun ja tarjosi Soirille pallon maalin eteen ja tällä oli helppo työ siirtää pallo viivan yli. Maali tuli 78. minuutilla.

Maalin jälkeen Armenia sai erinomaisen paikan kaventaa, mutta Hradecky esitti erinomaisen tuplatorjunnan pitäen maalin puhtaana. Suomen puolustus piti loppuun saakka ja näin joukkue avasi voittotilinsä EM-karsinnoissa.

Huuhkajien EM-karsinnat jatkuvat kesäkuussa, kun 8. päivä Tampereella on vastassa Bosnia-Hertsegovina ja 11.6. edessä on vieraspeli Liechtensteinia vastaan.

Huuhkajien kokoonpano:

Lukas Hradecky, Paulus Arajuuri, Albin Granlund, Joona Toivio, Glen Kamara, Robin Lod (87. Robert Taylor), Fredrik Jensen (69. Rasmus Schüller), Teemu Pukki, Tim Sparv, Juha Pirinen, Kasper Hämäläinen (56. Pyry Soiri)

Vaihdossa:

Jesse Joronen, Anssi Jaakkola, Sauli Väisänen, Joni Kauko, Leo Väisänen, Mikko Sumusalo, Thomas Lam, Petteri Forsell, Rasmus Karjalainen