Suomi pelasi lauantaina 1-1-tasapelin Kreikan kanssa. Yksi piste MM-kisoissa pelannutta Kreikkaa vastaan oli kelpo suoritus. Kotipeleistä olisi kuitenkin tultava voittoja ennakolta kovempia maita vastaan, jos Suomi haluaa mukaan EM-kisoihin. Nyt seuraava mahdollisuus siihen on tiistaina, kun Helsinkiin saapuu vieraaksi Romania.
Romania on pelannut Suomen tapaan karsinnoissa kaksi peliä. Ensimmäisessä pelissä se kaatoi vieraskentällä Kreikan 1-0. Lauantaina Romania pelasi 1-1-tasapelin Unkarin kanssa. Romania on kärsinyt pienestä loukkaantumissumasta ja Suomea vastaan sivussa on muun muassa joukkueen ykköstähti Ciprian Marica.
– Romania on aika saman tason joukkue kuin Kreikka. Saa nähdä miten he lähtevät peliin. Kreikkaa vastaan he puolustivat todella tiiviisti ja Unkaria vastaan taas hyökkäsivät paljon enemmän, Huuhkajien hyökkääjä Teemu Pukki pohti maanantaina.
Suomi kaatoi karsintojen avauspelissä Färsaaret vieraskentällä 3-1. Kahdesta pelistä saldona on siis neljä pistettä.
– Kaksi pistettä näistä kotipeleistä (Kreikka ja Romania) olisi kyllä pieni pettymys. Neljä pistettä olisi sen sijaan hyvä saldo. Eli voittoa lähdemme hakemaan, Pukki korosti.
Pukin puheisiin yhtyi myös kapteeni Niklas Moisander.
– Voittoa haemme ehdottomasti. Neljään pisteeseen näistä kahdesta kotipelistä voisi olla tyytyväinen.
– Meillä on laaja materiaali. Se on meidän vahvuus, joka tulee varmasti hyvin esiin, kun pelit ovat näin lähekkäin, Moisander totesi.
Suomi on molemmissa karsintapeleissään joutunut tappioasemaan ensimmäisellä jaksolla, mutta noussut toisella jaksolla tasoihin tai voittoon.
– Nousu tappioasemasta on aina hyvä merkki. Nyt pitää kuitenkin olla paljon tarkempi. Eteen ei saa antaa yhtään maalia, Moisander korosti.
Eremenko putoaa alemmaksi?
Kreikkaa vastaan päävalmentaja Mixu Paatelainen nosti avauskokoonpanoon yllättäen mukaan Riku Riskin ja Jarkko Hurmeen. Laitapakkina pelannut Hurme teki pelissä Suomen maalin ja pelasi muutenkin aktiivisesti. Puolustuslinjaan Paatelainen tuskin tekee muutoksia – Hurmeen lisäksi linjassa pelaavat Moisander, Joona Toivio ja Kari Arkivuo.
Paatelaisen suurin pohdinnan aihe on Roman Eremenkon pelipaikka. Kreikkaa vastaan Eremenko aloitti keskikentän ylemmällä oksalla, mutta siirtyi toisella jaksolla keskikentän pohjalle, jossa hän toi heti lisää virtaa Suomen pelaamiseen.
– Valmentaja päättää missä pelaan. Minä voin pelata molemmilla paikoilla ihan hyvin, Eremenko pohti omaa rooliaan.
Mixu Paatelainen ei vielä maanantaina paljastanut Eremenkon tulevaa roolia.
– Roman on laatusyöttäjä. Hän on tuo molemmilla paikoilla hyvän lisän meidän pelaamiseen. Tämä on positiivinen ongelma, ja meille enemmänkin mahdollisuus, Mixu sanoi.
Huuhkaja-ryhmä on katsonut sunnuntaina ja maanantaina tiiviisti videolta Romanian pelejä. Liikaa ei kuitenkaan voi keskittyä vastustajan pelaamiseen.
– Keskitymme omaan pelaamiseen ja yritämme saada sen pyörimään. Mitä hyökkäämiseen ja puolustamiseen tulee, meidän joukkueessamme koko joukkue tekee molempia. Kaikki perustuu joukkuepelaamiseen, ei yksittäisiin suorituksiin, Paatelainen korosti.
Laitapuolustajat isossa roolissa
Huuhkajien pelaamisessa laitapakkien nousuilla on hyökkäyspelin suhteen iso rooli. Hurmeen maali Kreikkaa vastaan oli hyvä osoitus, että taustanousuilla pystyy hyvin avaamaan vastustajan tiivistä puolustuspelaamista. Romania puolustaa tiiviisti, joten Jarkko Hurme ja Kari Arkivuo ovat tärkeässä asemassa tiistaina.
– Pitää kuitenkin muistaa, että Romania on todella vaarallinen vastaiskujoukkue. Sen takia meidän pidettävä koko ajan tasapaino meidän pelaamisessa, Arkivuo sanoi.
Arkivuo korostaa myös ottelun alun tärkeyttä.
– Meidän on pakko aloittaa terävämmin kuin Kreikkaa vastaan. Toinen jakso oli meiltä hyvä, joten sitä pelaamista pitää jatkaa, Arkivuo totesi.
– Nopeita ja taitavia pelaajia tulee vastaan. Varsinkin laitapakki Răzvan Rat ja hyökkäyksessä pelaava Alexandru Maxim ovat todella vaarallisia pelaajia, Arkivuo jatkoi.
Suomen mahdollinen avauskokoonpano Romaniaa vastaan
Maalivahti: Niki Mäenpää
Puolustus: Jarkko Hurme, Joona Toivio, Niklas Moisander, Kari Arkivuo
Keskikenttä (alempi linja): Perparim Hetemaj, Roman Eremenko, Tim Sparv
Keskikenttä (ylempi linja): Kasper Hämäläinen, Joel Pohjanpalo
Hyökkäys: Teemu Pukki