Huuhkajien karsinnat alkoivat heikosti, kun kuusi ensimmäistä peliä tuottivat vain neljä pistettä. Heikko saldo johti myös Mixu Paatelaisen potkuihin. Nyt väliaikaisena päävalmentajana toimii Markku Kanerva, jonka johdolla Suomi kaatoi viime perjantaina Kreikan vieraskentällä 1-0.

– Voitto ykköskorin maasta vieraskentällä oli hyvä saavutus. Ja voitto on aina paras lääke itseluottamuksen nostamiseen, Kanerva kertoi Färsaaret-pelin alla.

Huuhkajien esitys Kreikkaa vastaan ei silmiä hivellyt, mutta kolme pistettä matkasi joukkueen mukana Helsinkiin.

– Väsyneet mutta onnelliset, Kanerva kuvaili tuntojaan.

– Puolustuspelimme toimi hyvin. Se oli tiivistä ja kurinalaista ja pelaajat pelasivat isolla sydämellä. Sivussa olivat Roman Eremenko ja Niklas Moisander, joten osoitimme pystyvämme voittamaan myös ilman heitä, Kanerva jatkoi.

Kolmossija vielä haarukassa

Suomen Palloliitossa on käännetty katseet jo seuraaviin karsinoihin, jossa pelataan paikoista vuoden 2018 MM-kisoihin. Uusi päävalmentaja Hans Backe aloittaa tehtävässään tammikuun alussa.

Kreikka-voitto nosti Suomen kuitenkin vielä taisteluun mukaan Ranskassa pelattaviin EM-kisoihin. Lohkossa on jäljellä vielä kolme pelikierrosta. Suomi on tällä hetkellä neljäntenä seitsemällä pisteellään. Lohkokolmosena on Unkari, jolla pisteitä on 12.

Suomi kohtaa vielä Färsaarten lisäksi Romanian ja Pohjois-Irlannin. Kolme voittoa voivat nostaa Huuhkajat lohkokolmoseksi, joka tuo paikan jatkokarsintoihin. Siihen toki tarvitaan apuja muilta. Unkari kohtaa vielä Kreikan, Pohjois-Irlannin ja Färsaaret. Ei mahdoton yhtälö, että Unkari voittaisi enää vain Färsaaret.

Eli toivo elää kisapaikan suhteen.

Färsaaret ei enää kääpiö

Färsaaret oli pitkään yksi eurooppalaisen jalkapallon kääpiöistä. Nyt tilanne on muuttunut. Färsaaret on voittanut meneillään olevissa karsinnoissa Kreikan kahdesti ja haastanut myös kaikki muut joukkueet. Helpolla ei Huuhkaja-ryhmä pääse maanantaina.

– Kukaan ei voi aliarvioida enää Färsaaria. Siellä on itseluottamus korkealle hyvien tulosten ansiosta. Joukkue prässää korkealta ja puolustuspää on tosi tiivis, Kanerva sanoi.

– Emme voi mennä siihen ansaan, että kotikentällä pelaamme ylirohkeasti. Sitä Färsaaret juuri haluaa ja kyttää koko ajan korkealla prässillä, ”Rive” jatkoi.

Kanerva on kuitenkin luottavainen oman joukkueensa suhteen.

– Meillä on riittävän laadukkaita ja taitavia pelaajia pallonhallintaan. Saamme varmasti luotoa riittävän määrän maalipaikkoja. Siihen pitää olla variaatiot niin nopeissa kuin hitaissa hyökkäyksissä, Kanerva totesi.

Suomi ja Färsaaret kohtaavat maanantaina 7.9. Helsingin Olympiastadionilla kello 21.45.

Suomen mahdollinen avauskokoonpano (4-4-2)

————————Hradecky————————–

Arkivuo——–Arajuuri——-Halsti———-Uronen

Hämäläinen——-Ring——Sparv———-Hetemaj

——————-Pukki——Pohjanpalo—————-