Brugge oli vahvoilla Hradeckyn uudeksi seuraksi, mutta näillä näkymin siirtoa ei tapahdu.

– He hankkivat yhden toisen maalivahdin jo ja olisivat halunneet minut kakkosvahdiksi. En voinut suostua sellaiseen, Hradecky kertoo SPL:n sivuilla.

Parhaillaan Suomessa tuleviin Valko-Venäjä-otteluihin valmistautuva maalivahti ei kuitenkaan jää harmittelemaan Brugge-kuvion kariutumista.

– En minä ilman seuraa jää, ei siitä ole huolta. Kysyntää on aina Venäjää myöten, Hradecky paljastaa.

Venäjälle siirtyessään Hradeckysta tulisi toinen Huuhkajavahti joka on pelannut Venäjällä, sillä aiemmin polvivammaansa paranteleva Otto Fredrikson pelasi Spartak Naltshikin riveissä.

– No Otto on sellainen metsäjätkä, että se pärjää missä vain. Minä olen tällainen kaupunkilaispoika, etten ehkä vielä katso Venäjän korttia, Hradecky naureskelee.

– Tällä hetkellä pyrin pääsemään Esbjergin kanssa jatkosopimukseen. Esbjergin kanssa pelaamme ensi kesänä europelejä eikä jatko olisi mitenkään huono asia, yhteensä 18 nollapeliä tällä kaudella Esbjergille torjunut Hradecky sanoo.

Lähde: www.palloliitto.fi