Brøndby on Tanskan menestyneimpiä seuroja, mutta viime vuosina se on kärsinyt talousvaikeuksista. Päättyneellä kaudella se sijoittui Tanskan pääsarjassa yhdeksänneksi.
– Lukas on kiistatta yksi Tanskan pääsarjan parhaita maalivahteja, ja näimme viime kaudella kuinka suuri hänen merkityksensä oli Esbjergin loistaville tuloksille, kommentoi seuran urheilutoimenjohtaja Ole Bjur.
– Lukas on uskomattoman lahjakas maalivahti vahvalla karismalla ja hyvällä tekniikalla, ja hän on myös hyvä pelaamaan jalalla. Hän on yhä nuori ja hänessä on potentiaalia kehittyä, joten siirrossa on ehdottomasti potentiaalia. Lukas vahvistaa meitä maalivahtina ja lisää kilpailua maalivahtien keskuudessa merkittävästi.
– Kaikki Brøndbyssä ovat iloisia siitä, että Lukas näkee tässä siirrossa jotain ja että hän haluaa olla mukana tässä jännittävässä projektissa. Odotamme innolla Lukaksen näkemistä Brøndbyn paidassa.
Myös päävalmentaja Thomas Frank hehkutti Hradeckya tuoreeltaan.
– Lukas on superhankinta, siitä ei ole kysymystäkään. Hän on pelannut Esbjergin riveissä loistavasti jo pitkään ja säilyttää korkean tasonsa ottelusta toiseen.
– Lukas nostaa maalivahtiemme tasoa ja lisää kilpailua. Haluamme kovaa kilpailua jokaiselle pelipaikalle. Lukas on vielä nuori pelaaja ja nuorten lahjakkuuksien kehittäminen on linjamme mukaista. Lukas on noussut korkealle tasolle, ja meidän täytyy auttaa häntä vakiinnuttamaan se taso tulevilla kausilla.
Lähde: Brondby.com