FC Kööpenhamina oli ottelussa niskan päällä, mutta varsinkaan ensimmäisellä jaksolla se ei saanut luotua kovinkaan vaarallisia tilanteita HJK:n päähän ja HJK puolusti hyvin.
Toisella puoliajalla HJK vetäytyi entistä alemmas ja FC Kööpenhamina otti pelin entistä selvemmin haltuunsa. HJK:n puolustus klaarasi kuitenkin keskityspallot ja kaukolaukaukset olivat useimmiten vailla osoitetta.
62. minuutilla FC Kööpenhaminalla oli ottelun paras paikka siirtyä johtoon, kun Markus Heikkinen ja Teemu Tainio kaatoivat rangaistusalueella Alexander Kacaniklicin. Antonio Doblas torjui kuitenkin Andreas Corneliuksen heikon laukauksen.
Lopulta FC Kööpenhamina meni ottelussa johtoon 68. minuutilla, kun Valtteri Morenille sattui virhe ja vaihdosta kentälle tullut Nicolai Jörgensen laukoi kotijoukkueen johtoon. HJK oli lähellä tulla tasoihin vartti ennen loppua, mutta Demba Savagen ohjaus meni ohi maalin. Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin 81. minuutilla, kun Jörgensen puski illan toisen osumansa lähietäisyydeltä verkkoon.
HJK:n seuraava ottelu on kahden viikon päästä, kun se kohtaa Sonera Stadiumilla Club Bruggen.
Ottelun tilastot ja kokoonpanot.