Charleroi on ollut hurjassa iskussa talvitauon jälkeen, sillä kymmenestä pelaamastaan ottelusta se on voittanut peräti yhdeksän ja pelannut kerran tasan. Charleroi voitti myös viimeisen pelinsä ennen talvitaukoa, joten edelliset 11 peliä ovat tuottaneet peräti 31 pistettä.

Hyvä vire on nostanut Charleroin sarjataulukon piikkipaikalle. Eroa kakkosena olevaan KV Oostendeen on jo kuusi pistettä.

Sarjan voittaja nousee suoraan maan pääsarjaan. Pelikierroksia on jäljellä vielä kuusi, joten Charleroin tilanne näyttää enemmän kuin hyvältä.

Joukkueen suomalaishyökkääjä Hermanni Vuorinen oli koko viime kauden sivussa pahan loukkaantumisen takia. Talvitauon jälkeen hän on kuitenkin tehnyt paluun taas ykkösjoukkueen peleihin, mutta vastuu on jäänyt pieneksi.

Vuorinen on pelannut kuudessa pelissä yhteensä 69 minuuttia. Maalitili on vielä avaamatta. Veikkausliigan kaksinkertaisen maalikuninkaan sopimus päättyy keväällä.