Suomi aloitti ottelun vahvasti. Susanna Lehtinen nousi laitapakin tontiltaan yhdeksännellä minuutilla vahvasti keskelle ja syötti pystyyn seurajoukkuetoverilleen Sanna Taloselle. Hyökkääjä pääsi palloon, mutta maalivahti Elena Kochneva veti pidemmän korren.

Suomi siirtyi johtoon 22. minuutilla tyylikkään kuvion päätteeksi. Tilanne lähti Annika Kukkosen jalasta. Lehtinen jatkoi pallon laitaan, joka jatkoi sen boksiin Jaana Lyytikäiselle. Tämä syötti poikittain, josta pallon sai pompun kautta Marianna Tolvanen. Espoolainen ei epäonnistunut, vaan iski pallon taka-alanurkkaan.

Venäjä ei päässyt ensimmäisen puolen tunnin aikana ahdistelemaan Minna Meriluodon maalia kertaakaan. 34. minuutilla Olga Petrova laukoi hieman yllättäen oikealta, mutta Meriluoto torjui senkin varmasti.

2-0-osuma pääsi yllättämään venäläiset täysin. Emmi Alanen pelasi viereen Jaana Lyytikäiselle. Keskikenttäpelaaja teki rohkean ratkaisun ja roikotti syöttämisen sijaan pallon 16-rajan tuntumasta takanurkkaan 39. minuutilla.

Suomi lisäsi johtoaan vielä ennen taukoa. Lehtinen pelasi jälleen mainiosti laidallaan ja syötti Taloselle. Tämän ensimmäinen kosketus palloon epäonnistui hieman ja hän heitti viimeistelyn sijaan hyvän keskityksen maalille. Paikalla oli Alanen, joka ohjasi pallon maalivahdin edestä verkon perukoille.

Suomi jatkoi maalitehtailua heti toisen 45-minuuttisen alussa. Maija Saari keskitti pitkän pallon kohti Venäjän pakkilinjaa, joka ei onnistunut purussa. Pitkän loukkaantumisen selättänyt Linda Sällström oli paikalla ja nosti pallon taidokkaasti yli Kochnevan.

Venäjä pääsi reilun 50 minuutin kohdalla laukomaan kahdesti hyvästä maalintekopaikasta, mutta suomalaisten onneksi vedot painuivat ohi ja yli. Suomi hallitsi ottelua hienokseltaan loppuun asti ja piti vastustajan poissa vaarallisilta paikoilta.

87. minuutilla nuori Adelina Engman oli lähellä iskeä ensimmäisen A-maaottelumaalinsa, mutta pusku maalin edestä painui hieman yli. Hyökkääjä sisuuntui tilanteesta eikä missannut enää seuraavaa tilannetta. Lehtinen heitti keskityksen maalille, jonka Engman puski verkon perukoille. Tinja-Riikka Korpela joutui lopussa venymään kahteen torjuntaan, mutta piti Suomen maalin puhtaana.

Suomi-Venäjä 5-0 (3-0)

22’ 1-0 Marianna Tolvanen (syöttäjä Jaana Lyytikäinen)

39’ 2-0 Lyytikäinen (Emmi Alanen)

44’ 3-0 Alanen (syöttäjä Sanna Talonen)

49’ 4-0 Linda Sällström (syöttäjä Maija Saari)

89’ 5-0 Adelina Engman (syöttäjä Susanna Lehtinen)

Suomen kokoonpano

1 Minna Meriluoto ->> 46. 12 Tinja-Riikka Korpela

2 Maija Saari (k)

3 Tuija Hyyrynen ->> 80. 8 Katri Nokso-Koivisto

4 Susanna Lehtinen

5 Tiina Saario ->> 61. 13 Heidi Kivelä

7 Annika Kukkonen

9 Marianna Tolvanen ->> 74. 19 Adelina Engman

14 Sanna Talonen ->> 46. 18 Linda Sällström

16 Anna Westerlund

17 Jaana Lyytikäinen ->> 61. 15 Leena Puranen

21 Emmi Alanen

Vaihdossa

6 Laura Kivistö

10 Nora Heroum

11 Pernilla Nordlund

20 Riikka Ketoja

22 Pirjo Leppikangas

Lähde: www.palloliitto.fi